Laaja yritysverkosto yhdistää voimansa – tekoälystä kilpailuetu Suomelle
Haaga-Helian koordinoimassa AI Gamechanger -hankkeessa tutkitaan ja kehitetään malleja, joiden avulla suomalaiset pk- ja midcap-yritykset voivat hyödyntää tekoälyä ydintoiminnoissaan. Projektissa tavoitelluilla tuloksilla odotetaan olevan merkittäviä vaikutuksia yritysten kilpailukyvyn kehittymiseen ja kilpailuedun saavuttamiseen.
Body
Tekoälykehityksen kiihtyessä ei enää riitä, että tekoälyä lähestytään pelkkänä työkaluna. Yritykset ovat tunnistaneet tarvitsevansa tapoja uudistaa työtä ja prosesseja niin, että kilpailukyky paitsi säilyy, myös vahvistuu todelliseksi kilpailueduksi.
– Monessa yrityksessä tekoäly nähdään edelleen yksittäisinä työkaluina, vaikka suurin muutos syntyy vasta silloin, kun se tuodaan osaksi yrityksen ydinprosesseja. Tekoäly haastaa yrityksiä miettimään uudelleen, miten työtä tehdään, miten asiakkaalle tuotetaan arvoa ja millaista osaamista tulevaisuudessa tarvitaan. Siksi tutkimus- ja kehitysyhteistyö on erityisen tärkeää – se auttaa yrityksiä rakentamaan ratkaisuja, jotka perustuvat tutkittuun tietoon ja käytännön kokemuksiin eikä pelkästään teknologian mahdollisuuksiin, toteaa Maija Kiljunen, COO, MyHub Health Oy:stä, joka on yksi AI Gamechangerin konsortioyrityksistä.
AI Gamechanger – Tekoälyllä suomalaiset yritykset edelläkävijöiksi tutkimusyhteistyön kautta on Business Finlandin rahoittama tutkimus- ja kehityshanke, jossa yhdistetään kansainvälinen tutkimustieto ja yrityskokeilut. Samalla kehitetään yrityksille toimintakonsepti, joka auttaa yrityksiä hyödyntämään tekoälyä suunnitelmallisesti osana yrityksen ydintoimintoja. Lisäksi luodaan käsikirja ja AI Gamechanger -digityökalu strategisen muutoksen tueksi.
Tekoäly muuttaa työn rakenteita – ratkaisut syntyvät osaamisesta ja uusista toimintatavoista
AI Gamechangerissa selvitetään minkälaista tukea yritykset tarvitsevat, miten tekoälyn käytön skaalaaminen vaikuttaa yritysten prosesseihin, rakenteisiin ja osaamistarpeisiin. Lisäksi selvitetään minkälaisia askelmerkkejä ja mittareita tarvitaan, jotta eteneminen on hallittua ja skaalautuvaa.
Tutkimus keskittyy kahteen osa-alueeseen myynti- ja markkinointitoimintoihin sekä johtamiseen ja strategiatyöhön.
– Elämme aikaa, jossa tekoäly jakaa yritykset yhä vahvemmin niihin, jotka ovat jo löytäneet siitä arvoa, ja niihin, jotka vielä etsivät suuntaansa. Jo tänä päivänä tekoäly on keskeinen osa yritysten ja työntekijöiden kykyä menestyä. Seuraava ratkaiseva askel on, miten keskeiset työ- ja liiketoimintaprosessit suunnitellaan tekoälyn avulla uudelleen siten, että yritys voi olla kilpailijoitaan parempi – ja jonka vuoksi asiakkaat valitsevat sen, kertoo Anna Lahtinen, AI Gamechanger -hankkeen projektipäällikkö ja Haaga-Helian vanhempi tutkija.
Suomalaiset yritykset ja asiantuntijat rakentavat tekoälyn edelläkävijyyttä yhdessä
AI Gamechanger toteutuu Haaga-Helian ja Laurean yhteistyönä, ja Haaga-Helia toimii laajan ja monialaisen konsortion vetäjänä. Hanketta tukee Business Finland.
AI Gamechanger kokoaa yhteen merkittävän joukon yrityksiä ja asiantuntijaorganisaatioita, mukaan lukien Abloy, Bauer Media, Foibekartano, Interbrands, MyHub Health, Posintra, Roschier, Roadari, Selko Digital, Unigrafia, 2M-It, Cursor, Espoon kaupunki, Helsingin kaupunki, Henry, Insinööriliitto, Keski-Uudenmaan Kehittämiskeskus (Keuke), Loviisan kaupunki, Loviisan Yrittäjät, Länsi-Uudenmaan kauppakamari, GrowthDrivers, Suomen Yrityskummit, Suomen Yrittäjät, Terveysteknologia, TIEKE, Tradenomiliitto, Uudenmaan Yrittäjät, Vantaan kaupunki sekä teknologiayritykset AI Think ja Sofigate.