Mari Edvardsson: Ammatillisesta opettajakorkeakoulusta uusi suunta

Mari Edvardsson on Haaga-Helian tupla-alumni, sillä hän on valmistunut opettajakorkeakoulusta sekä ammatilliseksi opettajaksi että erityisopettajaksi. Hakeminen opettajaopintoihin oli yksi elämän parhaista päätöksistä.

mari edvardsson
09.02.2023
Alumnitarina

Ammatillisena opettajana ja erityisopettajana Luksiassa työskentelevä Mari Edvardsson on pohjakoulutukseltaan kasvatustieteen maisteri ja sosionomi (YAMK). Mari suoritti Haaga-Heliassa ammatillisen opettajan opinnot jo vuonna 2013 ja palasi täydentämään osaamistaan ammatillisen erityisopettajan opintoihin kymmenen vuotta myöhemmin. Eritysopettajaksi hän valmistui vuonna 2022.

– Alkuaan ammatillisen opettajan opintoihin pääseminen oli ollut tavoitteenani usean vuoden ajan. Monet olivat kertoneet, miten vaikeaa on päästä opiskelemaan ammatilliseksi opettajaksi. Uskaltauduin hakemaan, ja se on ollut yksi elämäni parhaista päätöksistä! Kun tulokset vihdoin tulivat, en voinut uskoa todeksi, että tulin valituksi, Mari kertoo.  

”Tätä työtä haluan tehdä”

Mari ei ollut pystynyt aavistamaan etukäteen, miten merkitykselliset ja elämään vaikuttavat opettajakorkeakoulun opinnot tulisivat olemaan omalla uralla. Opinnosta ovat erityisesti jääneet mieleen laadukas opetus sekä verkostoituminen opiskelijakollegoiden kanssa.

– Molemmilla kerroilla opiskellessani opettajakorkeakoulussa parasta ovat olleet ammattitaitoiset ja välittävät opettajat sekä opiskelijakollegat. On ollut todella antoisaa tutustua myös muiden alojen opettajiin kuin jolla itse toimin. Verkostoituminen ja ajatusten vaihtaminen sekä muilta oppiminen on ollut erittäin merkityksellistä, hän pohtii.

Opettajakorkeakoulun opintoihin kuuluu myös opetusharjoittelu, jonka voi suorittaa esimerkiksi omalla työpaikalla eri alojen oppilaitoksissa, projekteissa, yrityksissä tai kolmannella sektorilla.

– Erityisesti opetusharjoittelun kautta sain varmuuden siitä, että tätä työtä haluan tehdä: opettamista ja ohjaamista. Harjoitteluni ohjaajani rohkaisi, ohjasi ja opetti minua uusien asioiden äärellä. Myös palaute muilta opiskelijoilta oli tärkeä osa oman asiantuntijuuden kehittymistä. Pääsimme seuraamaan toistemme opetusta ja ohjaamista sekä kehittämään omaa opettamistamme, Mari muistelee.

Osaamista täydentämään ammatilliseksi erityisopettajaksi

Opettajaksi valmistunut Mari päätti hakea vielä myöhemmin uudestaan Haaga-Heliaan ammatillisen erityisopettajan koulutukseen. Ajatuksena oli, että hän voisi tukea ja ohjata työssään entistä paremmin opiskelijoita, joilla on oppimisen haasteita. Erityisopettajan noin vuoden pituiset opinnot tehtiin suurimmaksi osaksi etänä, joka myös sopi hyvin Marin silloiseen elämäntilanteeseen.

– Minulle ammatillisen opettajan opinnot mahdollistivat uuden suunnan uralla – hakeutumisen työskentelemään ammatillisena opettajana ja myöhemmin ammatillisena erityisopettajana. Ilman näitä opintoja en olisi voinut päästä työtehtäviin, joissa tällä hetkellä olen, Mari kertoo.

Haaga-Helian opettajan ja erityisopettajan 60 opintopisteen laajuiset opinnot mahdollistavat monenlaisia urapolkuja ja toimimisen opetus- ja ohjaustyön lisäksi erilaisissa asiantuntija- ja kehittämistehtävissä. Verkostoituminen kansainvälisesti voi myös avata uusia urapolkuja. Mari suositteleekin hyödyntämään mahdollisuuden tehdä opetusharjoittelun ulkomailla.  

– Kannattaa ehdottomasti hakea ammatillisen opettajan ja erityisopettajan opintoihin Haaga-Heliaan! Opinnot mahdollistavat uusia suuntia uralla – niin kansallisesti kuin kansainvälisesti, Mari summaa.

Tutustu Ammatilliseen opettajakorkeakouluun