Elämystalous ja palveluiden kehittäminen, Master-suuntautuminen

Kuvituskuva

Elämystalous ja palveluiden kehittäminen –suuntautumisessa innovatiivisten uusien palveluiden ja elämysten tutkiminen ja kehittäminen on keskiössä.

Palvelumuotoilu luo hyvän perustan palveluiden kehittämiselle, ja suuntautumisessa tehdään yritysten palvelumuotoilun toimeksiantoja, jolloin prosessia ja menetelmiä hyödynnetään ja harjoitellaan jo opintojen aikana. Monet palvelut tuotetaan verkostoissa ja usean palvelutuottajan yhteistyönä ja siksi asiakaspolun kehittäminen myös verkostomaisessa toiminnassa on tärkeää.

Elämystalous on kasvava ala, jossa tavoitellaan aineettomien sisältöjen ja merkitysten luomista esimerkiksi tapahtumien, asiakaspalvelun, brändin tai yritysmielikuvan kehittämiseksi ja asiakaskokemuksen parantamiseksi.

Suuntautumisessa voi opiskella esimerkiksi seuraavia aihepiirejä:
•    Palvelumuotoilun prosessit ja menetelmät
•    Palveluiden kehittäminen verkostoissa
•    Elämysten tuottaminen ja kehittäminen
•    Brändikokemuksen kehittäminen
   
Suuntautumisen opinnot soveltuvat esimerkiksi palveluliiketoiminnan alalla työskenteleville, jotka haluavat kehittää asiakaskeskeisiä palveluja ja tuottaa elämyksiä. Suuntautuminen sopii myös aiheesta kiinnostuneille, jotka etsivät uusia mahdollisuuksia urallaan.

Suuntautuminen antaa työkaluja ja osaamista tuotekehitykseen, uusien palvelujen innovointiin ja asiakaskeskeisten toimintojen luomiseen. Erilaisia tehtäviä valmistumisen jälkeen ovat esimerkiksi kehittämispäällikkö, palvelumuotoilija, asiakaskokemuksen kehittäjä.

Kiinnostuitko?

Suuntautumista voi opiskella seuraavissa koulutuksissa:

Lisää tietoa suuntautumisesta ja opiskelusta

Tutustu tarkemmin suuntautumisen opintojaksoihin ja Master-opiskelun käytäntöihin.

Master-suuntautuminen

Suuntautuminen on Master-opintojen keskiössä. Suuntautumisen opinnot ja sen aihepiiristä tehtävä opinnäytetyö muodostavat suurimman osan Master-opinnoista. Samalla suuntautuminen on ammatillisen kehittymisen ja verkostoitumisen kotipesä.

Suuntautuminen valitaan opintojen alussa ja sen voi valita vapaasti koulutuksessa tarjolla olevista vaihtoehdoista.

Ota yhteyttä
Hakijapalvelut
+358 400 230 409
hakijapalvelut@haaga-helia.fi

Suuntautumisesta vastaava

Master-opetuksessa jokaisella suuntautumisella on jatkotutkinnon suorittanut vastaava, jonka vastuulla ovat mm. suuntautumisen opintojaksot, opinnäytetöiden aiheet ja suuntautumisen opiskelijoiden keskinäinen verkostoituminen.

Riina
Iloranta
yliopettaja
+358 294471505
riina.iloranta@haaga-helia.fi

Tutustu opiskelijoidemme ja alumniemme kokemuksiin Master-opinnoista