Rekrytointitapahtuma johti monipuoliseen uraan Eckerö Linellä – Säde Leinonen

Rekrytointitapahtumassa käyty keskustelu ja rohkea hakemus jo opintojen alkuvaiheessa veivät nopeasti työelämään. Säde Leinonen löysi Eckerö Linelta paikan, jossa ura on edennyt vaihe vaiheelta kohti vastuullisempia tehtäviä.

Säde Leinonen
Uutinen

Body

Ensimmäinen askel työelämään jo opintojen aikana

Leinonen opiskeli restonomiksi Haaga-Helian Porvoon kampuksella ja suuntautui tapahtumapalveluihin. Opinnot alkoivat syksyllä 2022 ja työpaikka löytyi jo varhain.

– Hain Eckerö Linelle vuoden 2023 alussa, eli melko alkuvaiheessa opintojani, kertoo Leinonen.

Ajatus laivatyöstä oli ollut mielessä jo pidempään. Ratkaiseva hetki tuli vastaan Haaga-Helian Pasilan kampuksella järjestetyssä Duuniin.net rekrytointitapahtumassa.

– Olin suunnitellut hakevani lastenohjaajaksi laivalle. Rekrytapahtumassa juttelin Eckerö Linen risteilyisännän Simopekka Silventolan kanssa. Sain häneltä vinkkiä tulevasta hausta ja päätin tarttua tilaisuuteen, sanoo Leinonen.

Kohtaaminen tapahtumassa johti haastatteluun ja työpaikkaan.

– Voitin tapahtumassa vielä lahjakortin, joten päivä jäi erityisen hyvin mieleen, Leinonen kertoo.

Monipuolinen ura rakentuu kokemuksen kautta

Leinosen ura Eckerö Linella alkoi lastenohjaajana m/s Finlandialla. Työ oli aluksi kausiluonteista, mutta uusia mahdollisuuksia avautui nopeasti.

– Ensimmäisen kesän jälkeen pääsin tuuraamaan risteilyisäntää ja tekemään töitä myös buffetissa. Halusin tehdä enemmän vuoroja, joten tartuin eri mahdollisuuksiin, kertoo Leinonen.

Kokemus karttui eri tehtävissä, ja syksyllä 2024 avautui mahdollisuus hakea tapahtumakoordinaattoriksi.

– Paikka sopi hyvin omaan suuntautumiseeni. Hain sitä, sain paikan ja aloitin alkuvuodesta 2025, sanoo Leinonen.

Harjoittelu ja opinnäytetyö tehtiin samalle työnantajalle, ja työ jatkui sen jälkeen vakituisena.

Oppiminen näkyy arjessa

Eri työtehtävät ovat kehittäneet Leinosen osaamista monella tavalla.

– Lastenohjaajana opin esiintymistä ja työskentelyä erilaisten ihmisten kanssa. Buffetissa opin toimimaan kiireessä ja osana tiimiä. Risteilyemäntänä sain vastuuta, mikä lisäsi varmuutta omaan tekemiseen, kertoo Leinonen.

Nykyisessä työssään tapahtumakoordinaattorina hän toimii osana tuotantotiimiä ja osallistuu laivateemojen ja -tapahtumien suunnitteluun ja toteutukseen. Leinosella on myös rooli myyntitiimissä, jossa hän toimii myyntipäällikön työparina vastaten isojen yritystapahtumien koordinoinnista laivalle.

– Olen oppinut projektien koordinointia, viestintää ja asiakastyötä. Työ on vaihtelevaa ja pitää mielenkiinnon yllä, sanoo Leinonen.

Opinnot ovat tukeneet myös Leinosen työn tekemistä.

– Opinnoissani korostunut tiimityö ja tapahtumien suunnittelu näkyvät suoraan arjessa, Leinonen kertoo.

Työyhteisö tukee kehittymistä

Leinonen kuvailee Eckerö Linen työyhteisöä helposti lähestyttäväksi.

– Kollegat ovat mukavia ja yhteistyö sujuu hyvin. Eri taustoista tulevilta ihmisiltä oppii koko ajan lisää, hän sanoo.

Uuteen tiimiin siirtyminen tuntui luontevalta Eckerö Linellä.

– Minut otettiin hyvin vastaan ja pääsin nopeasti mukaan tekemiseen. Apua saa aina, kun sitä tarvitsee ja omia ajatuksia voi tuoda esiin matalalla kynnyksellä, Leinonen sanoo.

Katse eteenpäin

Eckerö Linellä Leinosen työnkuva on laajentunut kokemuksen myötä, samalla kun opintokokemusta on kertynyt lisää.

– Olen saanut enemmän vastuuta ja päässyt mukaan eri projekteihin. Samalla oma ammatillinen itsevarmuus on kasvanut, kertoo Leinonen.

Tulevaisuudessa tavoitteena on kehittyä edelleen.

– Haluan oppia lisää ja saada lisää kokemusta. Jatko-opinnot kiinnostavat, mutta nyt keskityn tähän työhön, sanoo Leinonen.

Viesti opiskelijoille

Leinonen kannustaa opiskelijoita tarttumaan mahdollisuuksiin.

– Voin suositella Eckerö Lineä työnantajana. Työ on monipuolista ja työnantaja kuuntelee työntekijöiden tarpeita, hän kertoo.

Työ sopii erityisesti niille, jotka haluavat kokeilla erilaisia tehtäviä.

– Täällä pääsee tekemään ja kehittymään. Kun pääsee mukaan, mahdollisuuksia avautuu lisää, Leinonen sanoo.