VE-RDI on ammatilliseen toisen asteen koulutukseen keskittyvä tutkimusryhmä, jonka nimi tulee sanoista Vocational Education and Training RDI.
Keskitymme ammattikasvatuksen aiheisiin. Ryhmämme hakee uusia hankerahoituksia, keskittyy ammatillisen toisen asteen koulutuksen kehittämisosaamiseen ja ylläpitää ja laajentaa kumppanuuksia.
Olemme kiinnostuneita tekemään yhteistyötä erityisesti seuraavien teemojen parissa:
Tällä hetkellä kumppaneitamme ovat ammatilliset oppilaitokset ympäri Suomen, ammattikorkeakoulut, erityisesti ammatilliset opettajakorkeakoulut, ammatilliseen koulutukseen kytkeytyvät järjestöt, Suomen yliopistot, Opettajien ammattijärjestö (OAJ), kunnat sekä yritykset. Kansainvälisissä kumppanuuksissa tällä hetkellä meillä on yhteistyökumppaneita Euroopan lisäksi myös Aasiassa, Afrikassa ja Etelä-Amerikassa.
Mikäli olet kiinnostunut tekemään yhteistyötä kanssamme, ota rohkeasti yhteyttä yliopettaja Olli Vesteriseen ([email protected]).