”Onneksi työnantajaltani löytyi joustoa, ja pystyin keskittymään opintoihini täysipäiväisesti” – Viestinnän ja markkinoinnin johtamisen Master-ohjelmasta valmistunut Päivi Pätsi nautti opintovapaastaan, mutta näkee sen hyödyt myös laajemmin

Toisille sopii opiskelu työn ohessa. Toisille irrottautuminen työelämästä puolestaan suo ehkä kaivatun tauon, mutta edesauttaa samalla nopeaa valmistumista.

Päivi Pätsi
01.06.2021
Alumnitarina

- Aikuiskoulutustuen mahdolliseksi tekemä opintovapaa on silkkaa luksusta työikäiselle, perheelliselle ihmiselle, Päivi Pätsi sanoo.

- On vaikea kuvitella toista vastaavaa tilannetta, jossa voisi täysipäiväisesti keskittyä itsensä ja osaamisensa kehittämiseen.

Pätsi kertoo, että työnantajalla oli tiukka paikka laskea hänet opiskelemaan – entuudestaankin pätevälle tuoteryhmäpäällikölle olisi riittänyt työtä yllin kyllin. Ilmapiiri organisaatiossa on kuitenkin lähtökohtaisesti kannustava ja lisäkoulutusmyönteinen, joten sopimukseen opintovapaasta päästiin ilman kädenvääntöä.  

- Työelämä imaisi minut mukaansa oikeastaan heti kun valmistuin Haaga-Heliasta ensimmäisen kerran vuonna 2002. Pysähtymisen paikkoja ei ole ollut ennen kuin vasta vanhempainvapaalla. Silloin aloin miettiä, putoankohan tässä 1,5 vuoden aikana tyystin kärryiltä ja pitäisiköhän hankkia lisäkoulutusta.

Kuten Päivi Pätsikin huomauttaa, markkinoinnin alalla jos missä vauhti on kova, asioita tapahtuu ja tekemisen tavat muuttuvat tiuhaan. Viestinnän ja markkinoinnin johtaminen -master-suuntaumisen puitteissa voi opiskella muun muassa strategista brändin johtamista ja digitaalisten markkinointiteknologioiden hyödyntämistä. Ohjelmasta valmistuneet asiantuntijat kykenevät edistämään organisaation kykyä saavuttaa asetetut tavoitteet ja markkinointiviestinnän keinoin luoda lisäarvoa organisaatiolle ja sen sidosryhmille.

Opinnäytetyöstä täytettä työkalupakkiin

Päivi Pätsin opintovapaa kesti reilun vuoden, alkusyksystä 2019 syksyyn 2020. Tuona aikana hän myös valmistui ja näin ollen tuotti opinnäytetyönsäkin.

- Aloitin itse asiassa suorittamalla yksittäisiä kursseja avoimen puolelle, Pätsi täsmentää.

- Tämäkin on minusta hieno systeemi – että opiskelumahdollisuus ei tyssää siihen jos ei heti pääse tutkinto-opiskelijaksi, kuten kohdallani kävi.

Pätsi nautti suuresti esimerkiksi palvelumuotoilun kurssista sekä strategisen brändijohtamisen opinnoista ja niiden historiaa käsittelevistä osuuksista.

- Oli silmiä avaavaa nähdä se koko jatkumo, jonka osana on itsekin töitä tehnyt. Syy-seuraus -ketjujen oivaltaminen ja tunne, että on tehnyt asioita oikein, oli palkitsevaa.

Opinnäytetyön tullessa ajankohtaiseksi Pätsi oli jälleen yhteydessä työnantajaansa, ja opinnäytetyön aihe tuli kirjaimellisesti tilauksesta. Niinpä organisaatiolle syntyi sisältöstrategia ja -suunnitelma digitaalisiin kanaviin.

- Opintovapaalta palatessani epäröin hieman lopputyöni ajantasaisuutta ja validiutta käytännön työn kannalta, Pätsi sanoo.

- Mutta hyvin pian sain huomata, että minulla on sen myötä käytössäni paljon uutta osaamista ja työkaluja, joita voin hyödyntää organisaation sisällä ja yhteistyössä mainostoimiston kanssa.

Aikuisopiskelun ei aina tarvitse kääntää koko (työ-)elämää mullin mallin. Päivi Pätsin tapauksessa lisäkouluttautuminen merkitsee sitä, että ”teen nyt töitä ennakkoluulottomammalla otteella, katson asioita uudesta kulmasta ja olen rohkea aloitteissani.” Opintovapailijan hetkellinen poissaolo työpaikalta maksaa siis myös työantajan näkökulmasta itsensä takaisin moninkertaisesti.