Luovuutta, opiskelua ja yrittäjyyttä – Aliisa Lehtisen urapolku rakentui Porvoossa
Luovuus on kulkenut Aliisa Lehtisen mukana lapsuudesta asti ja johdatti hänet opiskelemaan myyntiä ja visuaalista markkinointia Haaga-Helian Porvoon kampuksella. Opinnot auttoivat häntä löytämään oman polkunsa luovana yrittäjänä.
Aliisa Lehtinen valmistui Haaga-Heliasta alkuvuodesta 2025 tradenomiksi myynnin ja visuaalisen markkinoinnin koulutusohjelmasta. Hänen opinnäytetyönsä käsitteli visuaalista pakkausuudistusta, ja hän toteutti sen porvoolaiselle jäätelöbrändille.
– Olen aina ollut hyvin luova tyyppi. Jo lapsena puuhailin ja askartelin paljon, keksin aina omia luomuksia ja ilmaisin itseäni myös tanssin kautta, jota olen harrastanut koko elämäni. Uskon, että juuri sisäinen luovuuteni sai minut hakemaan tälle alalle, Lehtinen kertoo.
Häntä on aina kiinnostanut visuaalisuus ja markkinoinnin luova puoli, joten ala tuntui luontevalta valinnalta. Haaga-Helian käytännönläheinen koulutusohjelma yhdisti myynnin, markkinoinnin, viestinnän ja graafisen suunnittelun osaamista.
– Vanhana kouvolalaisena ihastuin myös idylliseen Porvooseen ja ajattelin, että se voisi olla minulle täydellinen opiskelukaupunki, ja siitä tulikin sittemmin rakas kotikaupunki, hän lisää.
Käytännönläheiset opinnot ja työelämäyhteydet
Opinnot olivat pääasiassa lähiopetusta, lukuun ottamatta opintojen ensimmäistä lukukautta syksyllä 2021. Koronan vuoksi opiskelijat olivat silloin muutaman viikon välein lähiopetuksessa ja muuten etänä.
– Jokaisella lukukaudella toteutimme isomman ryhmäprojektin, johon oli yhdistetty useampi kurssi. Tämä oli minulle mieluisa tapa oppia, sillä opin parhaiten tekemällä. Suuri plussa oli se, että lähes kaikki projektit tehtiin oikeille yrityksille, Lehtinen kertoo.
Lukukauden aikana oli myös muutamia muita kursseja, jotka sisälsivät yksilö- tai pienryhmätöitä. Hän yllättyi, kuinka vähän kokeita opinnoissa oli koko opintojen aikana.
– Kokeet aiheuttavat usein ylimääräistä painetta, ja silloin oppiminen jää helposti pintapuoliseksi, hän toteaa.
Lehtinen ei väitä, että opinnot olisi ollut helppo yhdistää työn tai harrastusten kanssa, jos haluaa todella menestyä ja saada opinnoista kaiken irti.
– Se vaatii hyvää organisointikykyä ja elämänhallintaa, jotta aikaa riittää opiskelulle, työlle, harrastuksille ja perheelle. Kun tasapainon kuitenkin löytää, arki sujuu melko hyvin, niin hyvin kuin opiskelijaelämässä yleensä voi, hän pohtii.
Opinnot Haaga-Heliassa olivat käytännönläheisiä ja monipuolisia, ja niitä oli mahdollista yhdistää työelämään. Puolen vuoden työharjoittelu vahvisti käytännön osaamista ja tarjosi mahdollisuuden soveltaa oppeja käytännössä. Opinnot kehittivät myös oma-aloitteisuutta ja vastuunottoa, taitoja, joita tarvitaan aina työelämässä.
Yrittäjyyden polku opintojen rinnalla
Lehtinen työskentelee tällä hetkellä luovana yrittäjänä. Hän aloitti kevytyrittäjänä loppukesällä 2022 opintojen ohella ja siirtyi toiminimiyrittäjäksi kesällä 2024. Oli siis luontevaa jatkaa valmistumisen jälkeen täysipäiväiseksi yrittäjäksi.
Työtehtävät koostuvat erilaisista asiakasprojekteista, kuten brändi-ilmeiden suunnittelusta, graafisten materiaalien tuottamisesta, somestrategioiden laatimisesta, sisällöntuotannosta ja mainonnan tekemisestä. Lisäksi vastuulle kuuluu yrittäjyyteen liittyviä tehtäviä, kuten omien palveluiden myynti ja markkinointi sekä talousasioista huolehtiminen.
– Parasta työssäni on vapaus ja se, että saan auttaa yrityksiä omalla osaamisellani. Vapaus tuo mukanaan myös omat haasteensa ja vastuun, mikä kiireisinä aikoina voi tuntua hyvinkin raskaalta. Kun kuitenkin tietää, että kiire on vain väliaikaista, jaksaa vaikeammatkin hetket, Lehtinen sanoo.
Myös työharjoittelukokemus paikallisessa markkinointitoimistossa vahvisti kiinnostusta alaa kohtaan ja rohkaisi jatkamaan yrittäjänä.
Monipuolista osaamista ja itsevarmuutta työelämään
Yrittäjyys ja asiakasprojektit vaativat hyvin monipuolisia taitoja. Pelkkä osaaminen ja tietämys eivät riitä, vaan yhtä tärkeitä ovat asiakkaan kuunteleminen, asiakassuhteiden ylläpito, organisointikyky ja itsensä johtamisen taidot. Työssä tarvitaan myös vahvoja viestintä- ja suunnittelutaitoja, luovuutta, teknistä osaamista sekä paineensietokykyä.
– Opinnot Haaga-Heliassa, ja erityisesti työharjoittelu, valmistivat minua hyvin työelämään. Sain varmuutta osaamiseeni, opin työskentelemään sekä itsenäisesti että tiimissä ja käyttämään digitaalisen markkinoinnin työkaluja tehokkaasti, hän kertoo.
Lehtisen mukaan opinnot valmistivat hyvin yrittäjyyteen ja työelämään monipuolisuudellaan ja vapaudellaan valita kursseja oman mielenkiinnon mukaan. Vaikka suurin osa kurssivalinnoista oli valmiiksi määrätty, hän valitsi kaikki soveltavat ja lisäkurssit sen perusteella, mikä tukisi luovaa alaa.
– Muistan erään kurssin, jossa piti laatia melko laaja raportti omasta tulevaisuudesta ja urasuunnitelmista. Tehtävä tuntui aluksi suoraan sanottuna hieman turhalta, mutta kun olin saanut työn valmiiksi, se osoittautui tärkeäksi käännekohdaksi. Silloin oivalsin, että minusta voisi oikeasti tulla täysipäiväinen yrittäjä ja asetin sen itselleni yhdeksi uratavoitteeksi, Lehtinen muistelee.
Kannustusta nykyisille ja tuleville opiskelijoille
Nykyisille ja tuleville opiskelijoille Lehtinen haluaa sanoa:
– Antakaa opinnoille mahdollisuus ja pysykää avoimina. Jokainen kurssi opettaa jotakin arvokasta tulevaisuutta varten, vaikka sitä ei aina siinä hetkessä huomaisikaan. Muistakaa myös, että koulu on paras ja turvallisin paikka kokeilla, erehtyä ja oppia.
Hän kannustaa uskomaan omaan tekemiseen ja käyttämään opintojen tarjoamat mahdollisuudet.
– Työharjoittelut ja projektit ovat erinomainen tapa oppia käytännön kautta ja löytää oma suunta. Älkää pelätkö kokeilla uutta, kysyä apua tai haastaa itseänne, juuri sitä kautta teistä tulee parempia tekijöitä.
– Ala kehittyy jatkuvasti, joten avoin mieli ja halu oppia vievät pitkälle, missä ikinä uranne jatkuukaan, Lehtinen kannustaa.
Tutustu koulutukseen