Amy Albrecht hyödynsi työkokemustaan ja suoritti ison osan opinnoista näyttöinä
Amy Albrecht valmistui liiketalouden tradenomiksi Haaga-Helian Porvoon kampukselta syksyllä 2025. Ennen Haaga-Helian opintoja hänellä oli liiketalouden perustutkinto vuodelta 2008 sekä useita ammatti- ja erikoisammattitutkintoja, muun muassa johtamisen alalta. Haaga-Heliassa Amy teki lähes kaikki suuntautumisopinnot näyttöinä hyödyntäen pitkää uraansa HR:n parissa.
Motivaatio opintoihin syntyi työelämästä
Amy oli jo pitkään pohtinut opintojen loppuun saattamista. Hän siirtyi suoraan työelämään 18-vuotiaana kirjanpitäjäksi ja palkanlaskijaksi, mutta myöhemmin huomasi tutkinnon merkityksen uralla etenemisessä.
– Olin jo monta vuotta harmitellut nuoruuden päätöstä jättää opinnot kesken. Vasta hakiessani myöhemmin muita alan töitä ymmärsin, miten arvokas tutkinto olisi ollut.
– Pääsin monta kertaa rekrytoinnin loppuvaiheeseen, mutta joka kerta valinta kohdistui henkilöön, jolla oli korkeakoulututkinto.
Vuonna 2023 elämäntilanne mahdollisti opiskelujen aloittamisen, ja Haaga-Helia oli selkeä valinta.
– Olin kuullut paljon hyvää koulusta ja opettajista, etenkin Porvoon kampuksesta.
Joustavat opinnot tukivat arkea
Amy suoritti suuren osan opinnoista näyttöinä, yhteensä 130 opintopistettä. Lisäksi hän suoritti kursseja verkossa ja iltaopintoina.
– Tavoitteena minulla oli saada tutkinto suoritettua mahdollisimman pian, jotta pääsisin kokeilemaan, millä tavalla arvoni työmarkkinoilla on muuttunut.
Opintojen joustavuus mahdollisti niiden yhdistämisen työhön ja perhearkeen.
– Koin koulun erittäin joustavana ja pystyin hyvin yhdistämään opinnot muutenkin kiireiseen perhearkeen ja kokoaikaiseen työhön.
Työelämässä yhdistyvät opetus ja HR-osaaminen
Tällä hetkellä Amy työskentelee ammattiopettajana liiketalouden alalla sekä toimii yrittäjänä HR-konsulttina.
Opinnot tukivat hänen työtään monin tavoin.
– Jokaisesta kurssista toin jotain mukanani työelämään.
Rohkeasti hyödyntämään omaa osaamista
Amy kannustaa opiskelijoita tunnistamaan oman osaamisensa ja hyödyntämään sitä opinnoissa.
– Jos olet ollut työelämässä jo muutaman vuoden, sinulle on kertynyt osaamista. Käytä sitä rohkeasti ja osoita osaamisesi näytöillä. Näytöissä pääset yhdistämään käytännön osaamisen teoriaan, mikä tuo osaamiseen enemmän syvyyttä.
Lue lisää