Hankkeen päämääränä on vahvistaa ammattikorkeakoulujen kyvykkyyttä kehittää jatkuvan oppimisen, erityisesti pienten osaamiskokonaisuuksien tarjontaa, suunnittelua, toteuttamista ja tunnettuutta työelämän ja työikäisen väestön osaamisen ylläpitämiseksi, nostamiseksi ja uudistamiseksi.
Hankkeen avulla luodaan korkeakouluille yhtenevät rakenteet ja toimintamallit jatkuvan oppimisen koulutustuotteiden ja erityisesti pienten osaamiskokonaisuuksien tuottamiseen yhteistyössä työelämän kanssa.
Haaga-Helia koordinoi Laaduntekijät-osuutta, jossa toimenpiteinä on AMK:ien nykyisten rakenteiden ja prosessien tarkastelu ja vertaisarviointi suhteessa kansalliseen jatkuvan oppimisen strategiaan sekä kansalliseen pienten osaamiskokonaisuuksien viitekehykseen ja linjauksiin.
Hanke toteutetaan yhteiskehittämisen menetelmin siten, että hankkeeseen osallistuvat korkeakoulut osallistuvat kaikkiin toimenpiteisiin.
AMKmicro – Jatkuva oppiminen ja pienet osaamiskokonaisuudet työelämän osaamisen kehittäjänä
Kesto: 4/2025–3/2027
Rahoittaja: ESR+
Projektipäällikkö Haaga-Heliassa: Pirjo Aura
Hanketiimin jäsenet Haaga-Heliassa: Kristiina Laine ja Elina Iloranta
Kumppanit: Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu (koordinaattori), Metropolia Ammattikorkeakoulu, Laurea-ammattikorkeakoulu, Hämeen ammattikorkeakoulu, Haaga-Helia ammattikorkeakoulu