Uusi matkailualan toimijoille suunnattu täydennyskoulutus tarjoaa työkaluja vastuulliseen matkailuun

Haaga-Helia on mukana toteuttamassa uutta matkailualan toimijoille suunnattua virtuaalista täydennyskoulutusta yhdessä neljän muun suomalaisen korkeakoulun kanssa. Vastuullisen matkailun portaat -koulutuskokonaisuus lanseerataan 1.6. järjestettävässä webinaarissa.

Kuvituskuva aikuisopiskelijat tietokoneiden ääressä
Uutinen

Body

Kokonaan verkossa opiskeltava koulutuskokonaisuus tarjoaa työkaluja vastuullisuusosaamisen täydentämiseen ja päivittämiseen työn ohessa sekä valmiuksia toimia vastuullisena matkailualan ammattilaisena alati muuttuvassa toimintaympäristössä.

Vastuullisen matkailun portaat -koulutus on suunnattu matkailualan yrittäjille, esihenkilöille sekä työntekijöille, mutta sopii myös muuten matkailualasta ja sen opiskelusta kiinnostuneille. Koulutuksen testaamiseen hankkeen aikana osallistui yli 200 matkailualan ammattilaista, opiskelijaa tai vastuullisesta matkailusta kiinnostunutta.

- Testaajamäärä kertoo, että koulutukselle on kysyntää. Tällaisen koulutuksen tarjoaminen on tärkeää, koska vastuullisuuden merkitys on kasvanut matkailualalla valtavasti viime vuosina. Samaan aikaan suuri osa toimijoista on varsin pieniä, eikä yrityksissä ole välttämättä riittävästi osaamista kehittää vastuullista toimintaa ja viestiä siitä asiakkaille ja sidosryhmille, toteaa Haaga-Helian lehtori Meri Vehkaperä, joka on toiminut hankkeessa Haaga-Helian projektipäällikkönä.

Koulutus koostuu kymmenestä teemakokonaisuudesta, joista opiskelija voi valita itseään kiinnostavat kurssit. Tarjolla on mm. vastuullisuusviestintään, matkailun ekologiseen kestävyyteen, esteettömien matkailupalvelujen kehittämiseen ja vastuulliseen matkailuliiketoimintaan syventyviä kursseja.

- Koulutus käynnistyy maksuttomalla johdantokurssilla, jossa osallistujat saavat perustietoa vastuullisesta matkailusta ja pääsevät testaamaan omaa osaamistaan. Testin tulosten perusteella opiskelija saa myös suosituksia kursseista, joille hänen kannattaisi osallistua, Vehkaperä kertoo.

Lanseerauswebinaari järjestetään 1.6.2021

Vastuullisen matkailun portaat -koulutuskokonaisuus lanseerataan 1.6.2021 klo 9-14 järjestettävässä webinaarissa. Aamupäivän osuudessa esitellään täydennyskoulutusmalli työkaluineen erityisesti alan kouluttajille. Klo 11.30–14 vuorossa on osio, jossa syvennytään koulutuskokonaisuuden tarjoamiin mahdollisuuksiin matkailualan eri toimijoille. Webinaarin kunniavieraana nähdään Madventures-kaksikosta tuttu Riku Rantala.

Lue lisää ja ilmoittaudu mukaan webinaariin 26.5. mennessä täältä.

Koulutus on tuotettu osana Opetus- ja kulttuuriministeriön EU-rahoitteista Vastuullisen matkailun portaat -koulutusmallin kehittäminen -hanketta. Hankkeen toteuttavat yhteistyössä Haaga-Helia ammattikorkeakoulu, Jyväskylän ammattikorkeakoulu, Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu, Lapin yliopiston Matkailualan tutkimus- ja koulutusinstituutti sekä Oulun yliopisto.