Rosa Weckman: Opiskelija, tee virheitä – ja opi niistä

Sosiaalisisissa tilanteissa virheitä tapahtuu meille kaikille. Turvaamon vastaava sovittelija Rosa Weckman pohtii virheiden tekemisen merkitystä - ja niistä oppimista.

Kuva: Rosa Weckman
Uutinen

Body

Lukuvuoden ensimmäinen periodi on melkein takana ja ensimmäiset tentit ovat edessä. Uudet läsnäolokäytänteet ovat tuoneet kampuksille taas eloa ja kohtaamisia. Kun ihmiset pistetään yhteen, syntyy väistämättä konflikteja.

Konflikteja on aina syntynyt ihmisten välillä. Konfliktit jäävät usein kuitenkin piiloon, jos kohtaamisia tapahtuu vain harvoin tai pelkästään verkon välityksellä. Ylilyöntejä väistämättä tapahtuu, kun ollaan samoissa tiloissa – ja hyvä niin.

Sillä virheiden kautta oppii. Joskus väsyneenä tai muuten epähuomiossa tulee sanottua jotain ajattelematonta. Korkeakouluyhteisössä olemme kaikki erilaisia, eikä aina voi ennakkoon tietää, missä toisen rajat menevät.

On selvää, ettei toisia saa tahallaan loukata. Yhtä lailla on tärkeää antaa toiselle mahdollisuus korjata erehdyksensä. Miten muuten voimme oppia ja korjata toimintatapojamme?

Haaga-Helian turvallisemman tilan periaatteissa tämä sanoitetaan seuraavasti: 

”3. Kohtaamme arvostamalla ja välittämällä.” 
”4. Tulkitsemme tilanteita hyvän tarkoituksen periaatteen mukaisesti.”

Opiskelijayhteisössä on tärkeää, että tuemme toinen toisiamme niin alaan liittyvien sisältöjen oppimisessa kuin yhteistyötaidoissakin. Monet opintoihin liittyvät tilanteet ovat meille uusia ja siksi on tärkeää, että meillä on turvallinen ympäristö myös virheiden tekemiseen – ja niiden korjaamiseen.

Toimi näin, jos kohtaat tilanteita, joissa koet toisen käyttäytyvän epäasiallisesti:

  1. Ota asia puheeksi kyseisen opiskelijan kanssa.
  2. Mainitse, millaisia tunteita ja ajatuksia toisen toiminta sinussa herättää.
  3. Tarjoa hänelle mielestäsi toimivampi tapa ilmaista sama asia.
  4. Anna toiselle mahdollisuus korjata toimintaansa.
  5. Jos yllä olevat toimintatavat eivät tuota tulosta, voit aina ilmoittaa havaitusta tai koetusta syrjinnästä, häirinnästä ja epäasiallisesta kohtelusta Turvaamoon, jossa ilmoituksesi käsitellään luottamuksellisesti ja sinun toiveitasi kuunnellen.

Lue lisää Turvaamosta.

Turvaamo kuvituskuva, teksti: Safer space for everyone
Ota yhteyttä