Suosittelen lämpimästi satsaamaan muihin opiskelijoihin tutustumiseen. Kyse ei ole vain mukavista kahvihetkistä tai ryhmätöiden sujuvuudesta, vaan myös opintojen etenemisestä ja omasta hyvinvoinnista. Opiskelutoverit ovat usein yllättävän suuri voimavara – sekä arjessa että haastavammissa hetkissä, kirjoittaa opintopsykologi Anna Pakkanen.
Tutustuminen ei kuitenkaan ole useimmille meistä luontevaa tai helppoa. Siihen liittyy epämukavuutta, eikä ole olemassa yhtä oikeaa kaavaa, jota seuraamalla ystävyydet syntyvät. Tässä olemme kaikki samalla viivalla: epämukavuusalueella. Joku ottaa kontaktia luontevasti, toinen harkitsee pitkään ja kolmas rohkaistuu vasta, kun tilanne ikään kuin pakottaa.
Meillä on erilaisia tapoja olla ihmisten kanssa ja hakea yhteyttä toisiin. Joku innostuu helposti keskusteluista, kun taas toinen tarvitsee enemmän aikaa, rauhaa tai turvallisuuden tunnetta ennen kuin uskaltaa avautua. On totta, että tarvitsemme eri määriä sosiaalisia kontakteja, eikä kaikkien tarvitse tai pidä olla koko ajan äänessä. Silti vuorovaikutus kuuluu ihmisen perustarpeisiin. Jos taustalla on kokemuksia kiusaamisesta tai syrjinnästä, on täysin ymmärrettävää haluta suojata itseään ja välttää tilanteita, joissa voisi tulla satutetuksi uudelleen. Moni kantaa myös huolta siitä, haluaako kukaan kuunnella – tai onko itse muille vaivaksi.
Uskallan silti väittää, että useimmat ihmiset kuuntelevat ja auttavat mielellään, myös silloin kun heidän omassa elämässään on murheita. Yhteys toiseen ei vaadi täydellistä ajoitusta tai suuria sanoja; usein se alkaa pienestä nyökkäyksestä, kysymyksestä tai jaetusta kokemuksesta.
Kun uskaltaa laittaa itsensä hieman likoon ja tutustua opiskelukavereihin, opinnot sujuvat usein kevyemmin ja tuntuvat kiinnostavammilta. Yksin ei tarvitse ymmärtää kaikkea eikä selvitä kaikesta. Ja parhaassa tapauksessa palkintona ei ole vain sujuvampi opiskeluaika, vaan elämänmittaisia tuttavuuksia – tai ainakin tunne siitä, ettei ole matkalla yksin.
