Haaga-Helian Teemu Moilanen akkreditoitiin yhdeksi maailman harvoista Service Design Mastereista

Haaga-Helia ammattikorkeakoulun palvelukokemuslaboratorio LAB8:n Teemu Moilasesta tuli maailman kahdeskymmeneskuudes Master-tason palvelumuotoilukouluttaja.

Teemu Moilanen
Uutinen

Body

Haaga-Helia ammattikorkeakoulun palvelukokemuslaboratorio LAB8:n vetäjä ja kauppatieteiden tohtori Teemu Moilanen akkreditoitiin ylimmän tason palvelumuotoilukouluttajaksi.

Samalla hänestä tuli maailman kahdeskymmeneskuudes Service Design Master.

Yli kahdenkymmenen vuoden kokemuksen palveluiden kehittämisestä omaava Moilanen kertoo olevansa akkreditoinnista hyvillään.

— Tämän eteen on tehty paljon töitä, sillä jo pelkkä akkreditointiprosessi vaati viikkojen valmistelun, hän sanoo.

Ylemmän tason palvelumuotoilukouluttajien akkreditoinneista vastaa kansainvälinen palvelumuotoilun kattojärjestö Service Design Network (SDN).

Järjestöön kuuluu yli 30 000 jäsentä eri puolilta maailmaa. ​​​

Tarve osaamiselle kasvaa tulevaisuudessa

Moilanen kertoo akkreditointinsa olevan vasta alkua, sillä hänen luotsaamansa palvelukokemuslaboratorio LAB8:n yhtenä keskeisimpänä tavoitteena on tulla Suomen ensimmäiseksi palvelumuotoilun kouluttajaksi, jonka kaikki kouluttajat ovat arvostetun SDN:n akkreditoimia.

Moilasen mukaan tarve osaavalle palvelumuotoilulle kasvaa tulevaisuudessa.

— Palvelumuotoilu on noussut ihan muutaman viime vuoden aikana yhdeksi tärkeimmäksi osaksi liiketoiminnan kehittämistä ja samalla myös yritysten strategiseksi teemaksi, hän selvittää.

Palvelumuotoilu eroaa perinteisestä suunnittelusta siten, että se keskittyy erityisesti käyttäjien tarpeiden syvälliseen ymmärtämiseen sekä ihmisten osallistamiseen.

Tarkoitus on tuottaa aidosti käyttäjälähtöisiä ja toimivia ratkaisuja, jotka parantavat dramaattisesti asiakkaan palvelukokemusta.

Suomalainen palvelumuotoilu kovassa nosteessa

Suomesta löytyy tätä nykyä useita palvelumuotoilualan keskeisiä vaikuttajia ja esimerkiksi Helsingistä käsin operoiva Hellon on niittänyt kansainvälistä mainetta yhtenä maailman palkituimpana palvelumuotoilutoimistona.

Moilasen kertoo suomalaisen palvelumuotoilun olevan juuri nyt kovassa nosteessa. Eletään eräänlaista kultakautta.

— Suomi on monessa suhteessa edelläkävijä, mitä tulee palvelumuotoiluun. Tasomme on aivan maailman huippua ja kansainvälisestikin erittäin arvostettua, hän sanoo. ​

Moilasen mukaan Suomessa vaikuttaa tiivis, mutta innovatiivinen palvelumuotoiluyhteisö, joka kuitenkin kasvaa vauhdilla.

Tämä on monessa suhteessa onni, sillä huipulla pysyminen vaatii alituista uuden oppimista sekä toiminnan kehittämistä, koska muotoilukäsitykset ja trendit muuttuvat jatkuvasti.

Vahva yhteys yrityselämään

Haaga-Helian palvelukokemuslaboratorio LAB8:n on tunnettu erityisosaamisestaan. Sen erityisalaa ovat etenkin palvelukonseptien kehittäminen palvelumuotoilun keinoin sekä palvelumuotoilukoulutus yrityksille.

LAB8:n palvelumuotoilijat ovat toteuttaneet viime vuosina yhteensä yli 100 palvelumuotoiluprojektia. Tyytyväisiä asiakkaita löytyy niin BlueDiacorilta, Hartwall Arenalta, Helsingin Musiikkitalolta kuin S-ryhmältäkin.

Lisäksi he ovat kouluttaneet satoja palvelumuotoilun ammattilaisia yrityselämän tarpeisiin.

Palvelumuotoilun lisäksi LAB8 tarjoaa liike-elämälle muun muassa huipputeknologiaa hyödyntäviä työkaluja palveluiden kehittämiseen, nopeaa ja kokeilevaa kehittämistä, trendiraportteja sekä pelillistämistä.

22.12.2020
Uutinen
Vuoden 2020 viimeinen LAB8-trendiraportti kurkistaa jo pandemian jälkeiseen aikaan
14.12.2020
Uutinen
Haaga-Helian LAB8-asiantuntijat palkittiin Emerald Literati -palkinnolla
10.12.2020
Uutinen
LAB8:n asiantuntijatyö esillä Tourism and Hospitality Research -julkaisussa