
Haaga-Helian ja PAMin yhteinen tavoite on taata opiskelijoille mahdollisimman hyvät valmiudet työelämään
Haaga-Helian kanssa partneruussopimuksen solminut ammattiliitto PAM uskoo, että uusi partnerisuhde tukee opiskelijoiden työelämätaitojen kerryttämistä.

Body
Haaga-Helia ja Palvelualojen ammattiliitto PAM ry solmivat partnerisopimuksen tammikuussa. PAM on yksityisillä palvelualoilla työskentelevien ja opiskelevien ammattiliitto, johon kuuluu 190 000 jäsentä.
– Neuvottelemme palvelualoille työehtosopimukset ja valvomme niiden toteutumista. Parannamme työntekijöiden vaikutusmahdollisuuksia työhön, työyhteisöön ja työn turvallisuuteen sekä liiketoiminnan kehittämiseen, kertoo Serveh Khalili, joka toimii PAMin järjestöasiantuntijana.
– On luonnollista, että ammattiliittona näymme ja olemme aktiivisesti mukana opiskelijoiden arjessa jo opintojen aikana ja siksi halusimme tiivistää yhteistyötä Haaga-Helian kanssa, hän jatkaa.
Khalili pohtii, että Haaga-Helia ja ammattiliitto jakavat samoja tavoitteita, mikä on hyvä pohja yhteistyölle. Kumppanuus tukee erityisesti Haaga-Helian opiskelijoiden työelämätaitojen kerryttämistä. Myös PAMin jäsenistä peräti 25 prosenttia on nuoria, alle 31-vuotiaita.
– Opinnot valmistavat opiskelijoita työelämään. Sekä meidän että Haaga-Helian tavoitteena on taata opiskelijoille mahdollisimman hyvät valmiudet työelämään, kiteyttää Khalili.
Yhteistyö on vielä alussa ja sitä syvennetään pikku hiljaa, mutta suunnitteilla on jo monenlaista. Erityisesti PAM haluaa jakaa opiskelijoille arvokasta tietoa omista oikeuksista ja velvollisuuksista työelämässä.
– Ennen kesää järjestämme opiskelijoille tilaisuuden kysellä kesätyöntekijöiden oikeuksista ja velvollisuuksista sekä mahdollisuuden tarkistaa kesätöiden työsopimukset, Khalili kertoo.
Yhteistyö näkyy lähiaikoina Pasilan kampuksella esimerkiksi Tuunaa tulevaisuutesi -uratapahtumassa 4. maaliskuuta. Liitto saa myös oman nimikkoluokan Pasilaan.
– Haluamme ennen kaikkea vastata mahdollisimman hyvin opiskelijoiden tarpeeseen ja auttaa niin uravalmennuksissa kuin työelämään siirtymisessä. Tarjoamme opiskelijoille matalan kynnyksen kontaktin PAMiin jo opintojen aikana. Lisäksi pidämme tietenkin tuparit omassa luokassamme mahdollisimman pian tämän kevään aikana!
Kuva: PAMin järjestöasiantuntija Serveh Khalili, järjestämispäällikkö Aki Rouhiainen sekä viestinnän asiantuntija Hannele Pohjanpalo-Sampio vierailivat Haaga-Helian Pasilan kampuksella.
