HyppAI ja Haaga-Helia aloittavat partneriyhteistyön

Haaga-Helia ja HyppAI ovat nyt partnereita. Yhteistyö vahvistaa HyppAI:n verkostoja yrityksiin, asiantuntijoihin ja opiskelijoihin ja tuo samalla Haaga-Heliaan arvokasta tekoälyosaamista. 

HyppAI ja Haaga-Helia ovat nyt partnereita.
News article

Body

HyppAI on vuonna 2026 toimintansa aloittanut yritys, joka tarjoaa tekoälyn hyödyntämiseen liittyviä koulutus- ja asiantuntijapalveluja julkisten hankintojen tueksi. Yrityksen keskeinen palvelu on Tekoäly julkisissa hankinnoissa -koulutus, jossa käydään läpi esimerkiksi EU:n tekoälyasetuksen tuomat vaatimukset ja konkreettiset tekoälyn käyttötapaukset ja käyttöönoton mallit hankinnoissa.

Yhteinen näkemys löytyi nopeasti

HyppAI:n perustaja Teemu Hyppänen kiinnostui Haaga-Helian partneritoiminnasta nähtyään julkaisun LinkedInissä. Ensimmäisten keskusteluiden jälkeen, yhteinen näkemys löytyi nopeasti, minkä vuoksi päätös partneriksi liittymisestä syntyi helposti. 

– Yhteistyön ensimmäiset konkreettiset toimenpiteet liittyvät opetukseen. Talven ja kevään aikana suunnitteilla on muun muassa vierailuluentoja hankintojen AMK-opintojaksoille sekä ICT Sourcing -YAMK-opintojaksolle, kertoo Hyppänen.

Luentojen teemana on HyppAI:n avainosaaminen, eli tekoälyn hyödyntäminen hankinnoissa.

Katse tulevaisuuteen

Tulevaisuudessa HyppAI toivoo pääsevänsä mukaan tutkimus- ja kehitysyhteistyöhön hankkeiden kautta. Myös osallistuminen Haaga-Helian Partneri-podcastiin on yksi mahdollisista yhteistyömuodoista.

Partneriyhteistyö tarjoaa HyppAI:lle myös mahdollisuuden verkostoitua muiden yritysten ja asiantuntijoiden kanssa erilaisissa verkostoitumistapahtumissa, kuten partneri-illassa. 

HyppAI näkee korkeakouluyhteistyön mahdollisuutena rakentaa pitkäjänteisiä suhteita opiskelijoihin, asiantuntijoihin ja yrityksiin. Samalla HyppAI voi tuoda yhteistyöhön käytännön kokemuksia tekoälyn hyödyntämisestä hankintatyössä.