Haaga-Helia tarjoaa laajan opintokattauksen opintosetelillä opiskeleville
Opintoseteli avaa nuorille mahdollisuuden tutustua korkeakouluopintoihin maksutta. Haaga-Heliassa on tarjolla kurkistusopintoja, laajempia kokonaisuuksia, joustavia opiskelumuotoja sekä ohjausta valintojen tueksi.
Body
Hallituksen valmistelema opintosetelikokeilu on käynnistymässä elokuussa 2026. Kokeilun tavoitteena on mahdollistaa 30 opintopisteen arvoiset setelit ilman korkeakoulupaikkaa jääneille toiselta asteelta valmistuneille nuorille. Haaga-Helia on valmistautunut tarjoamaan heille selkeitä reittejä korkeakouluopintoihin tutustumiseen ja niiden aloittamiseen.
Opintosetelillä voi opiskella Haaga-Helian yksittäisiä opintojaksoja tai tarttua polkuopintoihin, jotka muodostuvat pääosin kaikkien tutkintojen yhteisistä opintojaksoista. Näin opiskelija voi suorittaa 30 opintopisteen kokonaisuuden, vaikka ei vielä olisi tehnyt lopullista valintaa tradenomin, restonomin, IT-tradenomin, liikunnanohjaajan tai medianomin tutkinnosta.
Niille, jotka haluavat valmistautua tutkintoon hakeutumiseen, polkuopinnot tarjoavat nopean väylän eteenpäin. Opintosetelillä suoritetut polkuopinnot hyväksiluetaan sellaisenaan tutkintoon ja ne nopeuttavat valmistumista. Yhteensä 45 opintopisteen polkuopinnot suoritettuaan voi hakeutua avoimen väylän kautta tutkinto-opiskelijaksi.
Jos korkeakouluopinnot ylipäätään mietityttävät, opintosetelillä voi kokeilla opiskelua pienemmillä 1–5 opintopisteen kokonaisuuksilla, jotka ovat tutkintojen perusosaamisia tai jotka esittelevät eri aloja, tulevaisuuden työtehtäviä tai korkeakouluopiskelun taitoja. Lisäksi on tarjolla opintojen ohjausta ja neuvontaa valintojen tueksi.
Rehtori Susanna Niinistö-Sivuranta korostaa, että opintosetelikokeilu sopii erinomaisesti Haaga-Helian tapaan tarjota monipuolisia ja joustavasti toteutettuja opintoja.
– Haaga-Helian vahvuuksia ovat laaja ja laadukas tarjonta, joustavat opiskelumuodot sekä opiskelijalähtöinen ohjaus. Opiskelija voi tutustua rauhassa eri opintoaloihin tai suunnata jo kohti mieleistään tutkintoa. Opintoseteli madaltaa kynnystä kokeilla korkeakouluopintoja ja saada varmuutta omiin ratkaisuihinsa – me haluamme olla tukemassa nuoria tässä valinnassa.
Opintoseteli voi antaa monelle nuorelle ensimmäisen askeleen kohti korkeakoulua. Haaga-Helia toivottaa kaikki opintoseteliopiskelijat tervetulleiksi kokeilemaan, innostumaan ja löytämään oman polkunsa!