Haaga-Helia AI Finlandin jäseneksi
Valtakunnallisen AI Finland -verkoston jäsenyys avaa uusia mahdollisuuksia korkeakoulun ja yritysten yhteistyöhön.
Body
Haaga-Helia ammattikorkeakoulu hyväksyttiin AI Finlandin jäseneksi huhtikuussa. Jäsenyys tarjoaa Haaga-Helialle laajan asiantuntija- ja kumppaniverkoston sekä näkymän ajankohtaiseen tietoon ja käytännön esimerkkeihin tekoälyn soveltamisesta eri toimialoilla.
– AI Finlandin kautta voimme tunnistaa kumppaneita, rakentaa yhteisiä kokeiluja ja tuoda tekoälyyn liittyvää ajankohtaista osaamista entistäkin vahvemmin osaksi projektejamme ja toimintaamme. Totta kai olemme innoissamme myös siitä, että pääsemme vahvistamaan Haaga-Helian näkyvyyttä osana suomalaista tekoälyekosysteemiä, sanoo kehityspäällikkö Julia Reinhard Haaga-Heliasta.
AI Finland on organisaatioille suunnattu valtakunnallinen tekoälyverkosto, jonka tavoitteena on vauhdittaa tekoälyn hyödyntämistä, soveltamista ja kehittämistä yrityskentässä ja vahvistaa suomalaisen AI-ekosysteemin asemaa kansainvälisesti. Tähän AI Finland pyrkii kasvattamalla suomalaisten tekoälyratkaisujen ja -osaamisen tunnettuutta sekä houkuttelemalla Suomen AI-ekosysteemiin osaajia ja investointeja.
Verkostoon kuuluu yli 400 organisaatiota: suuryrityksiä, pk-yrityksiä, tekoälystartupeja, palveluntarjoajia sekä julkisen sektorin toimijoita.
Liity Haaga-Helian AI Hub -verkostoon
AI Finland -jäsenyys tukee myös Haaga-Helian omaa AI Hub -verkostoa, joka on suunnattu tekoälystä kiinnostuneille asiantuntijoille ja yhteistyökumppaneille. Jäsenyyden kautta Haaga-Helia voi tuoda valtakunnallisessa verkostossa syntyvää ajankohtaista tietoa ja yhteistyömahdollisuuksia osaksi AI Hubin toimintaa.