Danske Bank sai Haaga-Heliasta apua osaamisen kehittämiseen – partneruudesta uutta hyötyä

Partneriyritys lähti tänä vuonna hyödyntämään etujaan Haaga-Helian toteuttamien koulutusten ja myynnin osaamiskartoituksen muodossa. 

Danske Bank
Uutinen

Body

Haaga-Helia ja Danske Bank ovat tehneet yhteistyötä jo yli 10 vuotta. Vuosien aikana on ehditty tekemään monenlaista esimerkiksi Haaga-Helian opintojaksojen ja työharjoittelujaksojen parissa. Oppilaitosyhteistyö onkin nivoutunut luontevaksi osaksi yrityksen toimintatapoja ja arvoja.

– Meille nuoret ovat avainasemassa, ja haluamme olla vastuullinen toimija. Nykyisin yhteistyö on vuosittaista. Osana Haaga-Helian opintojaksoa on pankkiprojekti, jonka kautta useat opiskelijoista ovat päässeet kesätöihin ja vakituiseen työsuhteeseen, kertoo partneriyhteistyössä jo pitkään mukana ollut Business Development Consultant Minna Luhtala Danske Bankista. 

Danske Bank vierailulla nimikkoluokassa 2024
Danske Bankin Sebastian Siukonen (vas.) ja Minna Luhtala (oik.) tapasivat Haaga-Helian asiakkuuspäällikön Kia Lindströmin Haaga-Helian Pasilan kampuksella 3. syyskuuta. Päivän aikana vierailtiin mm. Danske Bankin omassa nimikkoluokassa.


Uutena yhteistyömuotona organisaation kehittäminen

Henkilöstön osaamisen kehittäminen on Danske Bankille tärkeää, ja partneruutta on lähdetty hyödyntämään tänä vuonna uudella tavalla. Yrityksessä on jo usean vuoden ajan järjestetty webinaareja osaamisen kehittämiseksi, joihin tänä vuonna löytyi toteuttajaksi Haaga-Helia.

– Huomasimme, että meidän kannattaa hyödyntää Haaga-Heliaa, josta saamme asiantuntijoita kouluttajiksi ajankohtaisista aiheista. Pidämme tänä vuonna kaksi Haaga-Helian toteuttamaa webinaaria: toisen modernista ihmislähtöisestä myynnistä ja toisen generatiivisesta tekoälystä, kertoo Luhtala.

Mitä mainiointa, Haaga-Helian partnerikonsepti täydentyi hiljattain HH-crediteillä. Tällä ”valuutalla” partneri voi kuitata ostonsa monista Haaga-Helian yrityksille suunnatuista palveluista täysin maksutta.  

Partneri saa siis rahanarvoisia etuja, joita voi käyttää vaikkapa oman organisaation osaamisen kehittämiseen.

Niin ikään partneriyhteistyössä mukana oleva HR Business Partner Sebastian Siukonen Danske Bankista kertoo, että HH-creditien käyttö on ollut vaivatonta ja helppoa. Webinaarien lisäksi Danske Bank tilasi Haaga-Helialta myynnin osaamisen kartoituksen.

– Osaamiskartoituksen tuloksia olemme pystyneet hyödyntämään laajemminkin organisaatiossamme. Kartoituksen avulla olemme saaneet uutta näkökulmaa siitä, mitä jo osaamme ja mitä meidän kannattaa oppia seuraavaksi säilyttääksemme kilpailukykymme tulevaisuudessa, Siukonen toteaa. 

Danske Bank ja Kia Lindström Pasilan kahviossa 2024
Danske Bankin ja Haaga-Helian yhteistyössä tarpeet ovat kohdanneet erinomaisesti. 


Yhteistyössä monta hyötyjää

Haaga-Helia on ollut mukana jo lukuisien organisaatioiden kehittämisessä esimerkiksi kouluttajana. Ammattikorkeakoulun asiakkuuspäällikkö Kia Lindström kertoo, että yritys voi valita voi Haaga-Helian asiantuntijoiden toteuttamina esimerkiksi markkinatutkimuksen, täydennyskoulutusta tai palvelumuotoilutyöpajoja henkilöstölleen. 

– Suurempien yritysten palvelupaketteihin kuuluu HH-creditejä, joilla partneri voi maksaa erilaisia brändinäkyvyyteen ja osaamisen sekä liiketoiminnan kehittämiseen liittyviä palveluja. Etua on hyödyntänyt jo useampi partneriyrityksistämme, jotka ovat käyttäneet sitä juuri oman organisaationsa kehittämiseen, kertoo Lindström.

Kyseessä on toisin sanoen monipuolinen kumppanuus, josta hyötyvät niin partneriyritys, oppilaitos kuin opiskelijatkin. 

– On mahtavaa, että me pystymme hyödyntämään Haaga-Helian osaamista oppimalla uusia taitoja, joita tarvitsemme työntekijöinä ja asiakkaidemme kanssa tulevaisuudessa. Esimerkiksi tuleva webinaari lisää ymmärrystämme tekoälystä ja siitä, miten sitä on jo hyödynnetty etenkin finanssialalla. Toisaalta meille on tärkeää, että pystymme opiskelijoille luomaan hyvän yhteyden työelämään jo opintojen aikana. Tarpeet kohtaavat tässä yhteistyössä, Luhtala kiteyttää.

Lue lisää Haaga-Helian partneriyhteistyöstä ja partnereiden eduista.

Ota yhteyttä
Kia
Lindström
Asiakkuuspäällikkö
Asiakkuuspäällikkö, partneruudet
+358294471489