Unelmien opinnot Porvoon kampuksella
Mimmi Heinilä on aina ollut kiinnostunut lentokoneista ja liiketoiminnasta. Haaga-Helian Aviation Business -koulutus on mahdollistanut hänelle esimerkiksi työskentelyn Nordic Business Forumissa ja matkan Brysseliin.
Mimmi Heinilä on kotoisin pienestä Isokyrön kunnasta. Ennen Haaga-Helian opintoja hän suoritti ylioppilastutkinnon paikallisessa Kyrönmaan lukiossa.
– Lentokoneet ja liiketoiminta ovat aina kiinnostaneet minua.
Lukion jälkeen hän työskenteli kesän Kreikassa matkaoppaana saadakseen selville, olisiko ala todella oikea vai löytyisikö jokin toinen suunta. Heinilä päätyi valitsemaan Haaga-Helian Aviation Business -koulutuksen.
Tasapainoista opiskelua ja runsaasti mahdollisuuksia
Haaga-Heliassa opiskelu on ollut Heinilän mukaan mahtava kokemus. Opinnot ovat olleet pääasiassa lähiopetusta, mutta myös verkkokursseja on sisältynyt opintoihin.
– Opiskelu on ollut hyvin tasapainoista. Itsenäisten opintojen lisäksi olemme tehneet paljon ryhmäprojekteja. Usein opiskelemme yhdessä kaveriporukalla, mikä tekee oppimisesta entistä mielekkäämpää, hän kuvailee.
Opintojen aikana Heinilää on yllättänyt erityisesti mahdollisuuksien määrä.
– Olen ollut järjestämässä seminaaria, osallistunut tapahtumiin, työskennellyt Nordic Business Forumissa ja käynyt Brysselissä, hän listaa.
Lämminhenkinen ilmapiiri ja opettajien tuki
Erityisesti mieleen on jäänyt opintojen alkuun liittynyt jännitys ja sen hälveneminen.
– Pelkäsin, miten sopeutuisin suureen koulumaailmaan, kun olin tottunut pienessä lukiossa lämminhenkiseen ilmapiiriin. Huomasin kuitenkin nopeasti, että pelot olivat turhia. Haaga-Helian opettajat ovat sydämellisiä ja aina valmiita auttamaan, jos kohtaa minkäänlaisia ongelmia. Kurssien päällekkäisyyksissä tai muissa vastoinkäymisissä apua on aina saanut, Heinilä kiittelee.
Eväitä tulevaisuuteen ja verkostojen rakentamiseen
Opintojen myötä Heinilä uskoo saavansa paljon eväitä tulevaan työelämään.
– Haaga-Heliassa on monia mahdollisuuksia kasvattaa omia verkostoja niin koulun sisällä kuin sen ulkopuolellakin. Olen jo laajentanut osaamistani ja ymmärrystäni osallistumalla useisiin tapahtumiin ja seminaareihin, joihin olen saanut mahdollisuuden juuri Haaga-Helian kautta, hän kertoo.
Vinkkejä tuleville opiskelijoille
Tuleville opiskelijoille Heinilä lähettää lämpimät terveiset:
– Tarttukaa niihin mahdollisuuksiin, joita teille tarjotaan! Haaga-Helialla on laajat yhteistyöverkostot, ja opintojen aikana moni haave voi toteutua. Vaikka tutun porukan kanssa on mukava liikkua, yksin tapahtumiin osallistuminen voi olla voimaannuttava kokemus, joka auttaa rakentamaan uusia verkostoja. Ottakaa ilo irti opiskeluista ja keskustelkaa opettajien kanssa omista haaveistanne. Saattaa olla, että heillä on juuri teille sopivia vinkkejä, Heinilä toteaa.
Tutustu koulutukseen