"Tiesin, että jos haluan vakautta ja uusia mahdollisuuksia, tarvitsen korkeakoulututkinnon"

Päivi Rusula päätti kehittää osaamistaan ja hakeutui Haaga-Heliaan. Opinnot johdattivat hänet kohti festivaalituotannon tehtäviä.

Päivi Rusula alumnitarina
11.12.2025
Alumnitarina

Opintojen alku ja alanvaihto

Päivi Rusula valmistui Haaga-Heliasta restonomiksi keväällä 2025. Ennen Haaga-Helian opintoja Päivi opiskeli ravintolakokiksi ja työskenteli alalla useita vuosia, kunnes koki tarpeen laajentaa osaamistaan.

Haaga-Heliassa Päivi opiskeli matkailualaa Porvoon kampuksella. Hän suuntautui vastuullisten matkailupalveluiden kehittämiseen ja suoritti lisäksi tapahtuma-alan suuntautumisopinnot.

Opinnäytetyönsä Päivi teki työnantajalleen Tuska-festivaalille aiheenaan artistien takatilojen käyttäjälähtöinen esteettömyys.

– Koska suunnittelen työkseni bäkkäreitä, halusin ymmärtää, millaista esteettömyyttä niissä todella tarvitaan.

Miksi juuri Haaga-Helia?

Vaikka Päivillä oli runsaasti työkokemusta, työ oli yhä sesonkiluonteista. 

– Jouduin jatkuvasti paikkaamaan tuloja ravintolatöillä. Jos halusin pysyvämpiä töitä, tarvitsin korkeakoulututkinnon.

Päivi haki Haaga-Heliaan sen vahvan maineen ja käytännönläheisen liiketoimintaosaamisen vuoksi.

– Tapahtumatuotannossa pitää ymmärtää budjetointia ja numeroita, ja Haaga-Helia tarjosi siihen parhaan pohjan.

Myös Päivin haave päästä tulevaisuudessa opettamaan elämystaloutta vahvisti valintaa, sillä hän halusi nähdä, millaista sisältöä alan opetus käytännössä tarjoaa.

Opiskelukokemus: joustavaa, intensiivistä ja opettavaista

Päivi suoritti opintojaan pääosin monimuoto-opintoina, joissa lähiopetusta oli vain muutaman viikon ajan lukukaudessa.

– Monimuoto-opinnot vaativat paljon itsekuria, mutta sain suunnitella aikatauluni vapaammin.

Valmistumista nopeuttaakseen hän suoritti myös lähiopetuskursseja, jotka olivat erityisen hyödyllisiä esimerkiksi laskennassa ja Excelissä. Päivi arvosti mahdollisuutta valita kursseja eri kokonaisuuksista, ja hyväksiluettua hän sai avoimen ammattikorkeakoulun opintoja.

Ryhmätyöt ja toimeksiannot toivat vaihtelua ja avasivat ovia työelämään.

– Oli hienoa päästä tekemään oikeita projekteja yrityksille.

Opintojen ja festivaalityön yhdistäminen ei ollut aina helppoa. Päivi työskenteli noin viisi kuukautta vuodessa festivaaleilla ja opiskeli muina aikoina täysipäiväisesti.

– Opinnoissa oli raskaita vaiheita, mutta selkeä suunnitelma auttoi. Ja muistutin itseäni siitä, että opiskeluaika on lopulta lyhyt.

Opintojen aikana hän löysi myös läheisen ystävän lähiopetuksesta.

Ura festivaalituotannon ytimessä

Tällä hetkellä Päivi työskentelee freelancerina eri tapahtumissa, mutta suurin osa työajasta kuluu Tuska-festivaaleilla artistipalveluiden tuottajana.

Hänen vastuullaan on varmistaa, että artistien ja henkilöstön työskentely tapahtumassa sujuu. Työhön kuuluu muun muassa bäkkäritilojen suunnittelua, henkilöstön ohjaamista, yhteydenpitoa artistien edustajiin sekä kuljetusten, ruokailujen, hotellien ja aikataulujen koordinointia.

– Parasta työssä on sen vaihtelevuus ja se, että asiat saa tehdä kunnolla. Haastavinta puolestaan on sesonkiluonteisuus ja se, että kiireisimmät ajat osuvat aina kesään.

Työssä tarvittavat taidot

Päivi mainitsee tarvitsevansa erityisesti vahvaa Excel-osaamista, perusosaamista CAD-suunnittelusta, Canvan ja PowerPointin hallintaa, hyvää englannin kielen taitoa sekä vuorovaikutus- ja asiakaspalvelutaitoja.

Haaga-Helian opinnoista mieleen jäi erityisesti asiakasymmärryksen merkitys.

– Artistit ja heidän crew’nsa ovat herkkä asiakaskunta. Heitä pitää osata lukea.

Päivi kokee opintojen tarjonneen teoriaa ja ymmärrystä, joita hän hyödyntää suoraan työssään. Hän on myös ottanut Haaga-Heliasta harjoittelijan Tuskalle, koska haluaa tehdä alaa tutummaksi opiskelijoille.

Terveiset tuleville opiskelijoille

– Korkeakoulututkinto on hyvä perusta kenelle tahansa, joka on kiinnostunut asiakaspalvelusta, myynnistä tai elämystaloudesta.

Päivi kannustaa etenemään rauhassa ja muistamaan, että jokainen kurssi vie lähemmäs valmistumista.

– Tsemppiä kaikille opintojen pariin – kyllä se siitä!