Opiskelusta uusia tuulia jääkiekkouran rinnalle
Vuonna 2018 Eveliina Suonpää päätti yhdistää opiskelun jääkiekkouran rinnalle. Opiskelupaikaksi valikoitu Haaga-Helia.
Jääkiekkoilija Eveliina Suonpää (s. 1995) aloitti jääkiekon 4-vuotiaana, sillä pienellä paikkakunnalla ei ollut paljon harrastustoimintaa tai valinnanvaraa. Suonpään veli pelasi jääkiekkoa, ja sen innoittamana hänkin hakeutui pelin pariin.
Yläasteelle saakka Suonpää pelasi poikajoukkueessa. Siirtyessään lukioon Kuortaneelle, pääsi hän pelaamaan naisten SM-sarjajoukkue Team Oriflameen, jossa pelasi kaudet 2011-2014. Muutto Tampereelle muutti myös seuran, nyt Team Oriflamesta Tampereen Ilvekseen.
– Tampereen vuosinani vietin yhden puoli vuotta Yhdysvalloissa ja pelasin Minnesota-Duluthin yliopistojoukkueessa. Tampereelta siirryin kausiksi 2016-17 ja 2017-18 pelaamaan Rauman Lukkoon. Samalla harjoittelin poikien kanssa, Suonpää muistelee.
Suonpää valittiin SM-sarjan parhaaksi maalivahdiksi ja All Stars maalivahdiksi kaudella 2016-2017. Kaudesta 2018–2019 hän on edustanut Linköping HC:ta. Hän saavutti Ruotsin liigassa hopeaa 2019.
Työtä, tukea ja ymmärrystä
Suonpää oli jo aikaisemmin yrittänyt urheilu-uran ja opintojen yhdistämistä, mutta silloin aika ei riittänyt opiskeluun ja koulu jäi kesken. Haaga-Helia kiekkoilijan opintopolku kuitenkin kuulosti sellaiselta vaihtoehdolta, jolla opinnot voisi saada tehtyä.
– Jääkiekkoa pelaava poikaystäväni aloitti opinnot kiekkoilijan opintolinjalla kolme vuotta sitten. Sain myös meidän maajoukkueeltamme tietoa Haaga-Helian opintolinjasta. Hain koulutukseen, koska se kuulosti minulle sopivalta vaihtoehdolta.
Kiekkoilijan opintopolku on 60 opintopisteen laajuinen koulutuskokonaisuus, joka on aikataulutettu niin, että sen voi suorittaa ammattikiekkoilun rinnalla noin kahdessa vuodessa. Suonpää aloitti opinnot Haaga-Heliassa tammikuussa 2018.
– Täällä on saman henkistä porukkaa opiskelemassa. Kaikki ymmärtävät, että urheilu vie paljon aikaa. Opettajat ovat todella ammattitaitoisia, kannustavia ja henkilökohtaista apua on ollut saatavilla koko ajan. Opintojen suorittaminen urheilun ohella on mahdollistettu hyvin.
Monella urheilijalla aikaisemmista opinnoista on kulunut aikaa ja myös opiskelun opettelu on tarpeen. Suonpää kokeekin, että opintopolulla hän on oppinut juuri opiskelutekniikkaa.
– Suosittelen lämpimästi kiekkoilijan opintopolkua opiskelumahdollisuuksia pohtiville jääkiekkoilijoille. Oli täysin eri asia opiskella itsenäisesti, kuin tällä räätälöidyllä opintopolulla. Olen saanut jatkuvasti paljon apua ja tukea. Itseäni kiinnostaisi jatko-opinnot urheilumarkkinoinnin parissa, Suonpää kertoo.