Saavutettavuustyön johtaminen
Miten aito saavutettavuus tuodaan osaksi digitaalisten palveluiden kehitystä?
Digipalvelun saavutettavuus on tärkeää huomioida kaikentyyppisissä digitaalisissa palveluissa. Erityisen tärkeää se on henkilöille, joilla on pysyviä, tilapäisiä tai käyttötilanteesta johtuvia rajoitteita, jotka vaikuttavat palvelun käyttämiseen. Saavutettavuusnäkökulman huomioiminen myös tekee käyttökokemuksesta miellyttävämmän kaikille käyttäjille. Lisäksi osa digipalveluista on saavutettavuuslainsäädännön piirissä.
Saavutettavuus varmistetaan erilaisin toimenpitein eri rooleissa toimivien työntekijöiden työssä, palvelun vaatimusten määrittelyssä sekä näiden toteutumisen arvioinnissa. Jotta työ saadaan hoidettua sujuvasti ja tehokkaasti, on toimenpiteet syytä suunnitella tarkoin ja ottaa osaksi organisaation toimintaperiaatteita.
Koulutuksen sisältö
Koulutus on suunnattu henkilöille, jotka ovat vastuussa digipalveluiden tuottamisesta ja työn organisoinnista, esimerkiksi tuoteomistajat, palvelunomistajat, tuotepäälliköt, hankintapäälliköt, viestintäpäälliköt, saavutettavuusvastaavat ja muut, joiden työnkuvaan liittyy palveluiden lainmukaisuuden varmistaminen, ja myös muille saavutettavuusasioiden kanssa työskenteleville, jotka haluavat laajentaa saavutettavuusosaamistaan.
Koulutuksessa käydään läpi, minkälaisin toimenpitein saavutettavuuden toteutuminen varmistetaan digipalveluiden koko elinkaaren aikana, esimerkiksi vaatimusmäärittelyssä, ketterästi työskentelevässä kehitystiimissä, testauksessa ja laadunvarmistuksessa, sisällöntuotannossa, ja muutosten hallinnassa.
Koulutus antaa tietoa ja käytännön ratkaisuja helpottamaan oikeiden saavutettavuustoimenpiteiden valitsemista, ajoittamista, jalkauttamista ja toteutumisen seurantaa. Tavoitteena on, että saavutettavuustyö on pikemmin ennakoivaa kuin reaktiivista, ja sen seurauksena myös kustannustehokasta. Näin saavutettavuus saadaan luontevaksi osaksi organisaation toimintaa, ja työstä tulee sujuvaa ja mielekästä kaikkien osapuolten kannalta.
Koulutus toteutetaan luentomuotoisena online-koulutuksena, jossa osallistujilla on mahdollisuus esittää kysymyksiä ja keskustella. Lisäksi koulutukseen kuuluu työpaja, jossa keskustellaan saavutettavuustoimenpiteiden soveltamisesta käytäntöön. Koulutusmateriaali jaetaan osallistujille koulutuksen yhteydessä.
Kouluttajat
Timo Övermark, Johtava UX & saavutettavuusasiantuntija, Q-Factory
Koulutus: Diplomi-insinööri, Human-computer interaction and design
Timo on kokenut saavutettavuusasiantuntija ja kouluttaja. Hän on pitänyt saavutettavuuskoulutuksia vuodesta 2014 eri alojen organisaatioille ja käytännönläheisiä työpajoja eri rooleissa toimiville työntekijöille. Saavutettavuus on tullut hänelle tutuksi erityisryhmille suunnattujen sivustojen ja sovellusten suunnittelijana ja kehittäjänä, ja hän on työkseen tehnyt lukuisia saavutettavuuden arviointeja erilaisille sivustoille, sovelluksille ja laitteille, sekä ollut mukana tuomassa saavutettavuutta osaksi organisaatioiden käytännön työtä konsulttina ja kouluttajana.
Tero Pesonen, Johtava saavutettavuusasiantuntija, Q-Factory
Koulutus: Diplomi-insinööri, Software Engineering
Terolla on kokemusta saavutettavien palvelujen ja testaustyökalujen kehityksestä sekä ohjelmistotuotannon tutkimuksesta. Tero on lisäksi konsultoinut palvelukehityshankkeita Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa vuodesta 2017, sekä kouluttanut digipalvelujen kehitystiimejä, sisällöntuottajia ja saavutettavuustyön johtajia. Tero on myös itse näkörajoitteinen kokemusasiantuntija.
Koulutus toteutetaan yhteistyössä Haaga-Helian ja Q-Factory Oy:n kanssa.
Ota yhteyttä
Tietoa koulutuksesta
Toteutus: 6.2.2025. Online-koulutus klo. 09-15.
Koulutuksen aikataulu: Luento klo. 09-12, lounas klo. 12-13, työpaja klo. 13-15.
Hinta: 490€ + alv
Ilmoittautuminen: Syksyn koulutukseen viimeistään 19.2.2025.