Koulutus: Yhteiskuntatieteet: sosiologia & matkailu, Yhteiskuntatieteiden maisteri, Ammatillinen opettaja, Ammatillinen opinto-ohjaaja
Erityisosaamisalueet: Monimuotokoulutus, henkilökohtaiset opiskelupolut, opintojen ohjaus, osaamisen tunnistaminen, työn opinnollistaminen, jatkuva oppiminen.
Olen työskennellyt Haaga-Helia ammattikorkeakoulun liikunnanohjaajakoulutuksessa lehtorina vuodesta 2008, jota ennen Lahden ammattikorkeakoulussa vuodesta 2003 erilaisissa tehtävissä. Viimeisimmät 10 vuotta olen työskennellyt pääasiallisesti monimuotokoulutuksen parissa. Työtehtäviin ovat kuuluneet mm. oppimisprosessien suunnittelu, organisointi, opettaminen, opintojen ohjaus, aiemmin hankitun osaamisen tunnistaminen, työn ja opintojen yhdistämisen ratkaisuiden etsiminen ja opinnäytetöiden ohjaus (AMK & YAMK). Olen ollut toteuttamassa uusia monimuotokoulutuspolkujamme Tampereella, Turussa ja Helsingissä.