Kuvassa on ihmisiä keskustelemassa pöydän ääressä ja logo: "Rahoittaja: Jatkuvan oppimisen ja työllisyyden palvelukeskus".

Työnantajayhteistyön kehittäminen digitalisaatiota edistävissä koulutuksissa

Haaga-Helia toteuttaa pilotin, jossa opintovalmennus toimii työnantajayhteistyön kehittämisen työkaluna. Hankkeessa luodaan uudenlainen malli, jossa työntekijät voivat kehittää osaamistaan ja edetä kohti ammattikorkeakoulututkintoa työnsä ohessa. Samalla yritykset saavat konkreettista tukea oman toimintansa kehittämiseen.

Miksi hanke on tarpeellinen?

Työssä olevilla henkilöillä ei usein ole joustavia väyliä suorittaa korkeakouluopintoja työn ohella. Työnantajille taas voi olla haastavaa rakentaa koulutuspolkuja, jotka tukevat sekä yksilön että organisaation kehittymistä. Opintovalmennus vastaa tähän tarpeeseen tarjoamalla mallin, jossa opiskelijat ratkovat opintojaksojen aikana oman työpaikkansa kehittämishaasteita. Näin opiskelu hyödyttää sekä yksilöä, että organisaatiota.

Tavoitteet

  • Luoda ja pilotoida toimintamalli, jossa opintovalmennus tukee työnantajayhteistyötä.
  • Vahvistaa työelämän tarpeisiin vastaavaa osaamista, erityisesti digitalisaatioon liittyvillä alueilla.
  • Tarjota opiskelijoille mahdollisuus suorittaa vähintään 45 opintopistettä tradenomitutkinnosta ja edetä tutkinto-opiskelijaksi avoimen väylän kautta. 
  • Tuottaa yrityksille konkreettisia ratkaisuja omista kehittämistarpeista.

Kohderyhmät

  • Työssä olevat henkilöt, joilla on halu ja tarve vahvistaa osaamistaan. Taustalla voi olla esimerkiksi merkonomitutkinto tai muu vastaava osaaminen.
  • Yritykset ja organisaatiot, jotka haluavat kehittää henkilöstönsä osaamista ja tukea työntekijöiden jatkokouluttautumista.

Mitä hankkeessa tehdään?

  • Kootaan 20–23 opiskelijan ryhmä 4–5 eri yrityksestä.
  • Toteutetaan vuoden mittainen opintovalmennus, joka sisältää lähi- ja verkko-opetusta, virtuaaliopintoja sekä työpaikkalähtöisiä kehittämistehtäviä. 
  • Annetaan opiskelijoille tehostettua ohjausta opintovalmentajan avulla: henkilökohtaisia tapaamisia, pienryhmäohjausta ja uraohjausta. 
  • Kehitetään työnantajayhteistyötä ohjausryhmän, opiskelijapalautteen ja säännöllisen raportoinnin avulla.

Tuotokset ja vaikutukset

  • Uusi toimintamalli, joka yhdistää opintovalmennuksen ja työnantajayhteistyön.
  • Vähintään 45 opintopisteen laajuinen opintokokonaisuus opiskelijoille. Mahdollisuus jatkaa tutkinto-opiskelijaksi tradenomi- tai IT-tradenomikoulutukseen.
  • Yrityksille konkreettisia kehittämistehtäviä, joista syntyy uusia ratkaisuja ja osaamisen vahvistumista.
  • Verkostoitumista ja hyvien käytäntöjen jakamista eri organisaatioiden välillä. 

Työnantajayhteistyön kehittäminen digitalisaatiota edistävissä koulutuksissa

Kesto: 6/2025–6/2026  

Projektipäällikkö: Mikko Karamo

Hanketiimi: Anne Bondarew, Juha Marjakangas

Rahoittaja: JOTPA – Jatkuvan oppimisen ja työllisyyden palvelukeskus.