Marko Väyrynen on Haaga-Helian vuoden 2020 alumni
Tradenomi (ylempi AMK) Marko Väyrynen on valittu vuoden alumniksi 2020. Valinnassa Väyrynen sai kiitosta hyvästä yhteistyöstä Haaga-Helian kanssa, sekä innostavana luennoitsijana toimimisesta.
Body
Väyrynen opiskeli Haaga-Heliassa vuosina 2009–2012, ja työskentelee nykyään YIT:ssä tittelillä Chief Enterprise Architect. Ennen YAMK-opintoja Väyrynen työskenteli pääosin eläke- ja sosiaaliturvaan liittyvien tietojärjestelmien kehittämisen parissa mm. Kelassa, Eläketurvakeskuksessa ja Arek Oy:ssä. Hyvän pohjan työrupeamaan tarjosi silloisen Helian IT-painotteinen tradenomikoulutus, josta Väyrynen valmistui 2004.
- Aloitin uran ohjelmoinnin parissa, siirryin sitten suunnittelutehtäviin ja lopulta IT-arkkitehtuuritehtävien kautta kokonaisarkkitehtuurin pariin, Väyrynen kertoo.
Opinnäytetyössä ripaus joulun taikaa
Opiskelusta Haaga-Heliassa Väyryselle on jäänyt erityisesti mieleen opintojen joustavuus ja laaja-alaisuus. Omaehtoisuus oli tärkeää kokopäivätyön takia. Opinnoissa Väyrynen onnistui kehittämään osaamistaan kokonaisarkkitehtuurin eri osa-alueilla.
- Meillä oli inspiroivia vierailevia luennoitsijoita, vaihtelevia ja mielenkiintoisia aihealueita niin liiketoiminnan kuin teknologian saralta – näitä opittuja taitoja tulee edelleen hyödynnettyä töissä.
Päällimmäisin muisto liittyy kuitenkin opinnäytetyöhön. Jouluaattoa edeltävänä yönä vuonna 2011 Väyrynen sai päälle flow-tilan.
- Oli aivan hiljaista, tähtiä täynnä olevaa yötaivasta vasten näkyi katuvaloissa hiljaa leijailevat lumihiutaleet, uunissa tuoksuivat joululaatikot, Väyrynen maalailee.
- Oli ihan käsittämättömän hieno joulufiilis. Olin niin energiaa täynnä, että tein opinnäytetyötä läpi yön ja sain sen todella hyvään vaiheeseen. Työni palkittiin lopulta vuoden opinnäytetyönä – se tuntui kyllä todella hienolta, ei sitä voi kieltääkään.
Kungfutsen opeilla eteenpäin
Väyrysen mielestä koulutus sopii itseohjautuville ihmisille, joilla on rohkeutta selvittää lisää niistä asioista, jotka kiinnostavat. Hänen mukaansa koulutuksen aikana törmää varmasti uusiin asioihin, mutta mitään ei ole pureskeltu valmiiksi. Se, miten paljon koulutuksesta oppii, on täysin itsestä kiinni, hän sanoo.
- Nykyisille ja tuleville opiskelijoille toivotankin onnea opintoihin Kungfutsea lainaten, "Minulle kerrottiin, ja unohdin; sitten näin, ja ymmärsin; kunnes tein, ja opin".
Vuoden alumni -kunniakirja jaetaan Väyryselle virtuaalisesti 28.10. osana kansallista ammattikorkeakoulujen alumnikuukautta.