Marjut Mulari: Käytä somea, älä anna sen käyttää sinua

Haaga-Helian korkeakoulupappi Marjut "Maikki" Mulari pohtii kolumnissaan sosiaalista mediaa ja omaa suhdettaan siihen.

Marjut Mulari
News article

Body

Tehdään heti alkuun yksi asia selväksi: minä rakastan sosiaalista mediaa. Millenniaalina olen kasvanut somen kanssa samaa tahtia aikuiseksi, enkä osaisi edes kuvitella elämääni täysin ilman sitä. Somessa olen tutustunut monenlaisiin ihmisiin ja saanut sen kautta läheisiä ystäviä, olen oppinut valtavasti uutta, viihtynyt sen parissa ja myös saanut omaa ääntäni kuuluviin ja kokenut voivani vaikuttaa.

Somen äärellä olen kuitenkin myös kokenut musertavaa fomoa ja kalvavaa kateutta, potenut syvää riittämättömyyttä ja yksinäisyyttä sekä tuntenut ulkonäkö- ja menestymispaineiden vyöryvän ylitseni. Olen myös hukannut tyhjänpäiväiseen somen selailuun varmasti satoja tunteja elämästäni – tunteja, jotka olisin voinut käyttää vaikkapa ystävieni tapaamiseen, koirani lenkittämiseen tai muuhun hyvinvointiani oikeasti lisäävään toimintaan.

Some ja hyvinvointi

Some on monimutkainen kokonaisuus, ei pelkästään pahasta, muttei aina kovin hyvästäkään. Somen vaikutusta hyvinvointiin ja mielenterveyteen on tutkittu ja siitä on uutisoitu viime vuosina enenevissä määrin, ja selvää on, että somen käyttö voi pahimmillaan lisätä ahdistuneisuuden, masennuksen ja yksinäisyyden tunteita.

Vastaavasti somesta tauon pitäminen tai sen käytön vähentäminen voi tehdä mielelle hyvää: esimerkiksi viime vuonna julkaistun brittiläisen Bathin yliopiston tutkimuksen mukaan jo viikon tauko sosiaalisesta mediasta lisäsi tutkimukseen osallistuneiden henkistä hyvinvointia ja vähensi ahdistusta.

Viime aikoina olen huomannut somen käytön vähentämisen olevan suorastaan, no, sometrendi, ja olen lähes huomaamattani vähentänyt sitä itsekin. Eräs sometuttavani, Instagramissa nimimerkillä @minimalistiaiti tunnettu Emma Lahdensuu, kirjoitti alkuvuodesta – somessa tietenkin – siitä, kuinka somettomuudesta on tulossa nykyajan luksusta. Hänen mukaansa aikana, jona some ja sen kautta jatkuvasti tavoitettavissa oleminen on normi, luksusta on se, jos voikin valita tavoittamattomissa olemisen.

Näkökulma ravisteli ainakin omia luutuneita toimintamallejani, joissa somehetki on usein ”palkinto”, jonka ”sallin” itselleni vaikkapa tehokkaan työrupeaman jälkeen. Mutta onko jokin jatkuvasti muutenkin saatavilla oleva ja pahimmillaan ahdistusta aiheuttava asia mikään palkinto?

Avain tasapainoiseen yhteiseloon

Osalle somesta kokonaan poistuminen, ainakin määräajoiksi, toimii. Itse en ole sitä ainakaan vielä harkinnut, sillä kaikista ahdistavista puolistaan huolimatta some antaa minulle yhä enemmän kuin ottaa. Ajattelen, että ehkä avain tasapainoiseen yhteiseloon somen kanssa onkin juuri siinä: sen tunnistamisessa, milloin some on omalle hyvinvoinnille enemmän haitaksi kuin hyödyksi, ja käytön säätelemisessä sen mukaan. Niin, että minä käyttäisin somea, eikä some minua.

Se on tietenkin helpommin sanottu kuin tehty. Mutta juuri siihen haluan sinuakin silti kannustaa, sillä vaikka some on enimmäkseen ihana paikka, ahdistuksen ja masennuksen tunteiden arvoinen se ei ole. Hyvinvointi ja mielenterveys ovat itseisarvoja, mutta sosiaalisella medialla on pelkkää välinearvoa.

Haastan: kokeile jo tänään palkita itsesi jollakin muulla kuin somen selailulla, vaikkapa venyttelyllä tai kupposella kahvia omassa rauhassa tai ystävän seurassa. Vaikeusastetta voi vielä lisätä yrittämällä olla ottamatta kahvikupista kuvaa ja postaamatta sitä someen. Minäkin lupaan yrittää.

Marjut "Maikki" Mulari

Ps. Minut löytää Instagramista nimimerkillä @pastorimaikki, nähdään siellä!

Kolumni on kirjoitettu Haaga-Helian opiskelijahyvinvoinnin uutiskirjeeseen 2/2023.