JM Suomi Haaga-Helian partneriksi – rakennusyrityksessä tarvitaan eri alojen osaajia

Haaga-Helia ammattikorkeakoulu ja asuntorakentamiseen ja asuinalueiden kehittämiseen erikoistunut JM Suomi ovat solmineet partnerisopimuksen.

Kuvassa neljä henkilöä poseeraa kameralle lasiseinän edessä.
Uutinen

Body

JM Suomella on aiempaa kokemusta oppilaitosyhteistyöstä rakennusalan opiskelijoiden parissa. Se on koettu mielekkääksi, ja nyt rakennusyrityksessä haluttiin laajentaa yhteistyötä myös muiden alojen ammattilaisia kouluttavien oppilaitosten suuntaan.

– Olemme rakennusalan yritys, mutta täällä on paljon myös esimerkiksi myynnin, markkinoinnin, talouden ja henkilöstöhallinnon ammattilaisia. Haluamme päästä lähemmäksi eri alojen opiskelijoita ja tuoda esiin sitä, miten monipuolisia mahdollisuuksia rakennusala tarjoaa, JM Suomen HR-koordinaattori Paula Palmgren sanoo.

Yhteistyösopimus sinetöitiin Haaga-Helian Pasilan kampuksella, kun JM Suomen henkilöstöpäällikkö Reetta Kasurinen ja HR-koordinaattori Paula Palmgren tapasivat rehtori Minna Hiilloksen ja asiakkuuspäällikkö Riku Korosuon.

Opiskelijoille väylä työelämään, yritykselle tuoretta tietoa

Palmgren kertoo, että JM Suomi voisi tarjota opiskelijoille esimerkiksi työharjoitteluja ja opinnäytetöitä yhteistyössä JM Suomen kanssa, oman mentorin opastuksella.

– Uskomme, että voisimme osaltamme olla tarjoamassa opiskelijoille ja vastavalmistuneille väylää ihan uran alkuvaiheesta alkaen. Haaga-Helian opiskelijoilla puolestaan on laajasti tuoretta tietoa ja näkemystä, jota voisimme hyödyntää esimerkiksi kurssiprojektien tai opinnäytetöiden muodossa, Palmgren sanoo.

JM Suomi Oy on osa JM-konsernia, joka on Pohjoismaiden johtavia asuntorakentajia ja asuinalueiden kehittäjiä. Toiminnan pääpaino on asuntojen uudistuotannossa pääkaupunkiseuduilla ja isoissa kasvukeskuksissa Ruotsissa, Norjassa ja Suomessa. Yrityksellä on Suomessa 180 ja kansainvälisesti 2 500 työntekijää.

– Haaga-Helialla on hyvä maine ja sieltä valmistuu eri alojen huippuosaajia. Olemme innoissamme tästä alkavasta yhteistyöstä ja suunnittelemme tulevia hankkeita paraikaa. Tulemme näkymään Haaga-Helian kampuksella erinäisissä tilaisuuksissa ja toki myös brändihuoneemme kautta, henkilöstöpäällikkö Reetta Kasurinen kertoo.

 

Kuva: JM Suomen Reetta Kasurinen ja Paula Palmgren vierailivat Haaga-Helian kampuksella Pasilassa 6.6.2023. Samalla allekirjoitettiin yhteistyösopimus Haaga-Helian rehtorin Minna Hiilloksen kanssa. Mukana oli myös asiakkuuspäällikkö Riku Korosuo.

Ota yhteyttä
Riku
Korosuo
Asiakkuuspäällikkö
+358 294471352
riku.korosuo@haaga-helia.fi