Hyvinvointikolumni: Pimeyttä kohti

”Ei ole sellaista pimeää, jota minun hento käteni ei torjuisi”, lauloi tänä vuonna comebackin tehnyt ja Olympiastadionin täyteen vetänyt Ultra Bra.

Hennon käden lisäksi pohjolan talvikaudella pimeyttä torjumaan tarvitaan kyllä silti ainakin kirkasvalolamppua, D-vitamiinia ja edes pientä ulkoilua aina silloin, kun päivänvalo hetkellisesti näyttäytyy. Lempimusiikin kuuntelukin voi auttaa, ja omissa kuulokkeissani soikin monesti kyseinen nostalginen bändi silloin, kun kaipaan lohtua.

Mutta on myös pimeää, jonka torjumiseen tarvitaan jotain vielä vahvempaa. Nykyisessä maailmantilanteessa sitä ei valitettavasti tarvitse kauaa etsiä, vaan se puskee puhelimen näytön kelmeässä valossa verkkokalvoillemme joka hetki. Uutisvirran synkät otsikot ja somen lietsomat suoritus- ja ulkonäköpaineet pimentävät helposti näkymän tulevaisuuteen.

Ultra Bra olikin väärässä – on paljon, musertavan paljon, sellaista pimeää, jota hennot kätemme eivät yksinkertaisesti pysty torjumaan. Eivät, vaikka ne kuinka ahkerasti tykkäisivät, jakaisivat ja scrollaisivat.

Sen kanssa, mitä ei voi torjua, on vain opeteltava kulkemaan. Käytävä pimeyttä kohti. Yksin sitä ei kuitenkaan tarvitse tehdä. Korkeakoulupappina kuljen opiskelijoiden kanssa usein juuri sellaisessa pimeässä, jota torjumaan eivät vitamiinit riitä. Pimeässä, jota ei voi keinotekoisesti valaista, vaan joka väistyy vain, kun jokaisen ihmisen sisällä oleva valo saa kasvaa sitä suuremmaksi. Pimeässä, jossa kulkemisen tueksi tarvitaan puhelimen sijaan toisen ihmisen käsi, hentokin, johon tarttua. Sellaisen voi tarjota perheenjäsen, ystävä, opiskelutoveri tai hyvänpäiväntuttu, mutta sellaisia on tarjolla myös meillä hyvinvointipalveluissa niin pimeään kuin valoisaankin vuodenaikaan. Kaikki pimeä kun ei katso vuodenaikaa.

Sanotaan, että pimeässä näkyy pienikin valo. Jos siihen pieneen valoon kiinnittää katseensa, voi ehkä huomata sen hiljalleen kasvavan. Sitä voi myös ruokkia vahvimmalla torjunta-aineella, mikä pimeyteen on olemassa. Vinkki: se alkaa r-kirjaimella, ja siitä on kirjoitettu enemmän lauluja kuin mistään muusta. Siitä Ultra Bran laulukin taitaa kertoa.

Pian vietetään myös juhlaa, jonka ytimessä on viesti siitä, että lopulta pimeys väistyy valon tieltä. Että yhtä varmasti kuin kevätaurinko nousee taivaalle pitkän talven jälkeen, loistaa rakkauden valo lopulta myös kaikkeen sielun pimeyteen.

Valon pilkahdus sinne, missä sitä juuri nyt eniten kaipaat!