Haaga-Helia solmi partnerisopimuksen Visman kanssa

Visma on monikansallinen ohjelmistoalan yritys, josta on kasvanut paikallisesti yksi Suomen suurimmista ohjelmistotaloista.

Visma
Uutinen

Body

Visman edustajat Eva Koivunto ja Oona Sundvik kertovat, että yritys haluaa keskittyä entistä vahvemmin korkeakouluyhteistyöhön pääkaupunkiseudulla. Tähän Haaga-Helia on loistava kumppani.

– Olemme työllistäneet useita Haaga-Heliasta valmistuneita opiskelijoita monipuolisesti eri tehtäviin, kuten myynnin ja tuotekehityksen puolelle. Haaga-Helian kanssa on tehty aikaisemminkin pienimuotoista yhteistyötä, kuten kurssivierailuja. Nyt haluamme laajentaa ja monipuolistaa yhteistyötä entisestään, Koivunto jatkaa.

Haaga-Helian ja Visman yhteistyö on syventymässä konkreettisesti, sillä monenlaista yhteistoimintaa on suunnitteilla lähitulevaisuudessa. Alustavasti on keskusteltu rekrytointitapahtumista ja yrityksen osallistumisesta mukaan kursseille.

– Olemme myös suunnitelleet ekskursiota ja erillistä tapahtumaa myynnin opiskelijoille Visman toimistolla. Alamme myös innokkaina suunnitella tulevaa nimikko-luokkahuonettamme Haaga-Helian kampuksella!

Innostavan yhteistyön kautta Visma haluaa luoda tunnettuuutta työnantajana tulevaisuuden tekijöiden keskuudessa. Yritys toivoo myös valottavansa työelämän näkökulmaa opiskelijoille kurssivierailujen ja yhteisten tapahtumien merkeissä.

– Visma tarjoaa mielenkiintoisia kesätyömahdollisuuksia opiskelijoille, ja haku tehtäviin alkaa tyypillisesti jo joulukuussa. Vastavalmistuneille ja alumneille toivomme olevamme potentiaalinen työnantaja, joka tarjoaa paikan loistaa ja kehittyä, Koivunto ja Sundvik muistuttavat.

Visman verkkosivut

Kuva: Visman edustajat Eva Koivunto ja Oona Sundvik vierailivat Haaga-Helian kampuksella 30.3.2023. Samalla allekirjoitettiin yhteistyösopimus Haaga-Helian  rehtorin Minna Hiilloksen kanssa. 

Ota yhteyttä
Riku
Korosuo
Asiakkuuspäällikkö
+358 294471352
riku.korosuo@haaga-helia.fi