”Tarkoituksenani oli suorittaa vain parit osaamistani täydentävät kurssit, mutta kohta minulla on kädessäni YAMK-tutkinto”

Haaga-Helian YAMK-opiskelijaksi sattuman ja polkuopintojen kautta päätyneen Henna Oksasen oppimisen nälkä kasvoi syödessä.

Henna Oksanen
11.11.2024
Opiskelijatarina

Henna Oksasella on niin monta rautaa tulessa, että hitaampia hirvittää. Ylempää AMK-tutkintoa Haaga-Heliassa suorittava Oksanen opiskelee saman aikaisesti myös eläintenkouluttajaksi sekä käy palkkatöissä talous- ja henkilöstövastaavana kotikaupungissaan Lahdessa. Päälle tulevat harrastukset ja sosiaalinen elämä.

– Olen aina ollut tällainen aktiivinen tyyppi ja ikuinen opiskelija, hän naurahtaa.

Työuransa Henna Oksanen aloitti aikoinaan hevosten parissa, minkä jälkeen hän toimi pitkään ravintola-alalla asiakaspalvelutehtävissä ja kokkina. Vuonna 2016 Oksanen koki saaneensa vuorotyöstä tarpeekseen ja aloitti AMK-opinnot sekä työskentelyn HR-alalla ja talouden parissa. Opintoputken päässä häämöttää – toistaiseksi – valmistuminen Liiketoiminnan uudistamisen ja johtamisen YAMK-tradenomiksi vuonna 2025. Haaga-Helian opiskelijaksi Oksanen tosin päätyi kohtalon oikusta.

–  Pyrin keväällä 2023 Työyhteisön kehittäjä -koulutukseen toisaalle, mutta kutsu pääsykokeisiin ei koskaan saapunut sähköpostiini, Oksanen kertoo.

– Tartuin sitten pari kuukautta myöhemmin mahdollisuuteen opiskella Haaga-Heliassa strategista henkilöstöjohtamista.

Haaga-Helian sähköpostit ovat onneksi tulleet perille. Niiden sisältämän markkinoinnin ansiosta Henna Oksanen löysi liiketalouden polkuopinnot ja myöhemmin avoimen väylän haun tutkinto-opintoihin.  

Polkuopintoja pitkin kohti tulevaisuuden johtajuutta

Aktiivisesta ja monipuolisesta arjesta nauttiva Henna Oksanen arvostaa Haaga-Helian YAMK-opintojen joustavuutta.

– Kunhan motivaatiota riittää, opinnot on täysin mahdollista sovittaa muuhun elämään.

Polkuopintojen 30 opintopisteen kokonaisuutta hän kuvailee tiukempitahtiseksi. Kyseessä toki olikin ennalta rajattu ja aikataulutettu opintokokonaisuus, jonka etuna on toisaalta polkuopinnot suorittaneille tarjottu avoin väylä tutkinto-opintoihin ilman pääsykoetta. Liiketalouden lisäksi/sijaan Haaga-Helian polkuopinnoissa voi suorittaa tietojen käsittelyn ja aviation business -opintoja.

– Polkuopinnot toimivat myös ikään kuin hyvänä orientaationa opiskelijaelämään, Henna Oksanen sanoo.

– Se kun tarkoittaa varsinaisen opiskelun ohella sitä, että pitää esimerkiksi selvittää kursseja ja aikatauluja, tutustua uusiin digitaalisiin alustoihin sekä harjoitella tiedonhakua ja opiskeluraporttien kirjoittamista.

Tähänastisten opintojensa yhtenä huippukohtana Henna Oksanen mainitsee Tietoinen johtaja -kurssin.

– Oli todella mielenkiintoista, miten usein ehkä kylmänä tai kovana pidettyyn johtajuuteen tuotiin itsetutkiskelun, mindfullnessin ja tietoisen läsnäolon elementtejä ja metodeja. Sen täytyy tarkoittaa lähitulevaisuudessa hyviä johtajia ja paremmin voivia työyhteisöjä.

Edellä mainittu kurssi oli ainoita Oksasen suorittamia kursseja, joka käsitti – sisältönsä puolesta ymmärrettävästi – verkkotapaamisia. Muuten opinnot ovat olleet lähes kokonaan itsenäisiä ja virtuaalisia.

Terveiset uusille ja/tai tuleville Haaga-Helian opiskelijoille 

– Itse hakeuduin opiskelemaan, koska haluan pysyä kartalla henkilöstöjohtamisen jatkuvasti muuttuvista ja kehittyvistä uusista tuulista. Tämä on toisaalta totta alalla kuin alalla ¬– oman alan säännöllinen tarkastelu opiskelunäkökulmasta auttaa sinua tekemään työsi hyvin ja paremmin.

– Toisaalta on hyvä pitää mielessä, että jos haluaa syvällistä tietoa irti aikuisopiskelusta, se edellyttää aktiivisuutta itseltä. Eli opiskelutavat ja ajankohta kannattaa valita omien resurssien mukaan. Haaga-Heliasta löytyy opiskelijalle joustavuutta ja tukea!