Sara Akinci löysi intohimonsa journalismin parista

Kiinnostus yhteiskunnallisia asioita kohtaan sai Sara Akincin hakeutumaan Haaga-Helian medianomiopintojen pariin.

Sara Akinci
19.03.2025
Opiskelijatarina

32-vuotias helsinkiläinen on toisen vuoden medianomiopiskelija, äiti ja alanvaihtaja kaupan alalta. Toimittajan ammatti kiinnosti, sillä Sara on aina ollut kiinnostunut yhteiskunnallisista asioista.

– Koen, että toimittajana pääsen toteuttamaan itseäni tämän kiinnostuksen parissa. Haaga-Heliasta löytyi sopiva, kiinnostavan kuuloinen medianomilinja. Itse asiassa ensimmäisen kerran kuulin opintolinjasta erään äänikirjan kautta. Koulun entinen opiskelija Tiia Rantanen kirjoitti opinnoistaan elämäkerrassaan. 

Pääsykokeet jännittivät, mutta työ palkittiin

Vaikka pääsykokeissa jännitti ja valmistautumiseen oli uhrautunut aikaa, Sara pääsi opiskelemaan Haaga-Heliaan ensimmäisellä yrittämällä. Itse pääsykokeesta jäi kiva muisto. 

–  Muistan, että yhdessä tehtävässä piti pohtia Maria Veitolaan liittyvää mediatapausta. Olin valmistautunut pääsykokeisiin huolella. Journalistin ohjeita tuli päntättyä todella paljon. Olen äiti, ja muistan että tuona äitienpäivänä ennen pääsykokeita vietin valtaosan äitienpäivästäkin päntäten pääsykoemateriaaleja.

Sara pohtii, että Haaga-Helian journalismin opinnot ovat tasoltaan sopivan haastavat. Opiskelu on vienyt kuitenkin välillä pois omalta mukavuusalueelta, sillä journalismin opinnot ovat nykyään paljon muutakin kuin kirjoittamista. 

– Haaga-Helian journalismin opinnot ovat monipuoliset. Vaikka haluan itse kirjoittavaksi toimittajaksi, olen joutunut opiskelemaan valokuvaamista, videokuvaamista ja radio-ohjelmien tekoa. Kirjoitustehtävissä on päässyt haastamaan itseään. 

– Arvosanat eivät tule ilman työtä. Se on hyvä oppi työelämään – asioiden eteen pitää nähdä vaivaa. Opettajat ovat myös jakaneet käytännön vinkkejä työelämään läpi opintojen. 

Harjoittelijalle harvinainen tunnustus journalistisesta työstä

Opintoihin kuuluvan työharjoittelun Sara teki paikallislehti Helsingin Uutisissa. Harjoittelujakso meni jopa yli odotusten, sillä viikosta toiseen Saran jutut olivat Helsingin Uutisten ja muidenkin medioiden luettujen juttujen kärkilistalla.

–  Olin Helsingin Uutisissa viisi kuukautta. Harjoittelu oli todella antoisa. Opin valtavasti ja pääsin kehittymään tsemppaava tiimi ympärilläni. Omia ideoita ja aiheita pystyi aina tuomaan esille. 

Vaikka Sara on vasta alan opiskelija, hänet on jo palkittu journalistisesta työstään. Sara sai paikallislehdessä tehdystä harjoittelusta jopa Etelä-Suomen Median laatupalkinnon, jota harvoin myönnetään harjoittelijalle. 

Perusteluissa todetaan, että Sara tunnistaa erikoisella tarkkuudella ilmiöitä ja raikkaita aiheita ruoasta, asumisesta, kuluttamisesta, hyvinvoinnista ja monista nuorille tutuista aiheista. Sara toivookin, että  että jokainen medianomiksi opiskeleva saisi onnistuneen työharjoittelukokemuksen. 

– Työharjoittelu voi olla käänteentekevä asia omalla urapolulla. Olen kiitollinen, että pääsin harjoitteluun juuri Helsingin Uutisiin. Kokemus oli erinomainen. Itse hain harjoittelupaikkaa kesälomalla, ja ilokseni vastaus Helsingin Uutisista tuli alle tunnissa. Ehkä olin liikkeellä silloin, kun muut eivät.

Unelmana vakituinen työ toimittajana

Toisen vuoden medianomiopiskelijan opiskelumotivaatio on korkealla, sillä hän aikoo valmistua jo ensi keväänä.

– Opiskelijaelämässä parasta on ollut uusien taitojen oppiminen ja muihin opiskelijoihin tutustuminen. Opiskelu on ollut antoisaa, mutta joskus omaan makuuni hidastempoista. Opintojen alusta asti olen valinnut joka jaksoon ylimääräisiä kursseja. Siksi valmistun etuajassa, jo nyt kesäkuussa! 

Saran mukaan verkostoitumisen merkitystä ei voi koskaan korostaa liikaa. Tämän hän antaa vinkiksi myös muille toimittajaksi haluaville ja alaa opiskeleville. 

– Verkostoituminen on todella tärkeää, ja me toimittajat olemme lopulta kaikki toistemme kollegoja. Toivon tulevaisuudelta vakituista työsuhdetta journalismin parissa. Jos tämä toteutuu, olen saavuttanut jo paljon.