Kalastuksesta uusia elämyksiä etelärannikolla: hanke alkaa

Paikalliset ja matkailijat pääsevät tulevina vuosina osallistumaan kalastusaiheisiin tapahtumiin ja kursseille sekä oppimaan lisää kotimaisesta luonnonkalasta ja Itämerestä Länsi-Uudeltamaalta Kymenlaaksoon ulottuvalla rannikkoalueella. Kalasta ja koe etelärannikko -hanke kirittää alan toimijoita luomaan myös uusia kalastusmatkailuelämyksiä.

Kalastuksesta uusia elämyksiä etelärannikolla: hanke alkaa
News article

Body

Uuden Kalasta ja koe etelärannikko -hankkeen tavoitteena on kehittää kalastusmatkailua, vahvistaa kalastusalan yhteistyötä ja tuoda rannikon kalastuskulttuuria paremmin tutuksi yleisölle.

– Suomen merialue pitkine kalastusperinteineen tarjoaa upeat puitteet monenlaiselle kalastukselle. Näitä mahdollisuuksia voisi hyödyntää nykyistä monipuolisemmin. Hankkeessamme haluamme yhteistyössä kalastusalan eri toimijoiden kanssa kehittää uusia elämyksiä ja vahvistaa kalastuksen asemaa osana alueen elinkeinoja ja kulttuuria, kertoo Kalasta ja koe etelärannikko -hankkeen projektipäällikkö Antti Petteri Kurhinen Haaga-Helia ammattikorkeakoulusta.

Haaga-Helian vetämässä kaksivuotisessa hankkeessa kalastuksen tarjoamia elämyksiä tehdään tunnetuiksi matkailijoille ja paikallisille asukkaille. Hankealue ulottuu Länsi-Uudeltamaalta pääkaupunkiseudun ja Itä-Uudenmaan kautta Kymenlaaksoon.

Kalastuskulttuuria, luonnonkalaa ja Itämeri-tietoutta

Kalasta ja koe etelärannikko -hanke järjestää pitkin etelärannikon aluetta monenlaisia yleisölle suunnattuja kalastusteemaisia tapahtumia, kalastuskursseja sekä luonnonkalan käsittelytyöpajoja. Ammattikalastajat ja kalastusoppaat esittelevät yleisölle työtään, veneitään ja kalastusvälineitään. Samalla osallistujat saavat tietoa Itämeren tilasta ja vastuullisesta kalastuksesta. Tavoitteena on lisätä luonnonkalan käyttöä ja arvostusta.

Kaikki hankkeen tapahtumat ja tilaisuudet ovat maksuttomia. Tarkemmista ajankohdista, paikoista ja ilmoittautumisista tiedotetaan hankkeen edetessä.

Kalastuksen ympärille uusia matkailuelämyksiä

Tärkeä osa Kalasta ja koe etelärannikko -hanketta on uudenlaisten kalastusmatkailutuotteiden kehittäminen. Työpajoissa ammattikalastajat, kalastusoppaat ja matkailuyritykset ideoivat uusia palveluita ja elämyksiä eri asiakasryhmille.

– Uudenlaiset monipuoliset kalastukseen liittyvät matkailupalvelut voivat tarjota ammattikalastajille täydentäviä tulonlähteitä, laajentaa kalastusoppaiden palvelutarjontaa ja auttaa matkailuyrityksiä yhdistämään kalastuksen osaksi omia palveluitaan. Samalla pyrimme vahvistamaan etelärannikon ja saaristoalueen matkailuvetovoimaa, Antti Petteri Kurhinen sanoo.

Kalasta ja koe etelärannikko -hankkeen toteutusaika on 1.10.2026–31.7.2028. Hanke on Euroopan unionin osarahoittama.