Avoin oppiminen ja tekoäly puhuttivat AOKK-päivillä Haaga-Heliassa
Opettajakorkeakoulujen väki ympäri Suomen tapasi kollegoita ja pohti avoimen oppimisen roolia ammatilisessa pedagogiikassa, kun AOKK-päivät järjestettiin Haaga-Heliassa 3.–4.4.2025.
Body
Ammatillisten opettajakorkeakoulujen yhteistyöpäivät kokoaa vuosittain yhteen kaikkien Suomen viiden ammatillisen opettajakorkeakoulun toimijat. Tänä vuonna päivät järjesti Haaga-Helia, ja Pasilan kampukselle oli saapunut lähes lähes 60 osallistujaa.
Tilaisuuden avasi Haaga-Helian opettajakorkeakoulun johtaja Crister Nyberg ja juontajina toimivat Haaga-Helian lehtori Minna Fred sekä TKI-koordinaattori Saara Ojaranta.
Opettajakorkeakoulut avoimen oppimisen äärellä
AOKK-päivien teemaksi oli tänä vuonna valittu avoin oppiminen. Teeman pariin yleisön johdatteli Helsingin yliopiston dosentti ja vanhempi yliopistonlehtori Petteri Muukkonen.
Lukuisat alustukset tarjosivat osallistujille mahdollisuuden syventyä ajankohtaisiin aiheisiin, kuten tekoälyyn ja sen lukutaitoon, opettajien täydennyskoulutuksen tulevaisuuteen sekä avoimeen oppimiseen ja maailmankansalaisuuteen. Erityisen tuen ja inklusiivisen koulutuksen asioita käsiteltiin työpajoissa.
Päivien lopuksi suoritettiin symbolinen kapulanvaihto, kun Crister Nyberg luovutti kapulan Oulun ammatillisen opettajankoulutuksen johtajalle Markku Viitasaarelle. Seuraavat AOKK-päivät järjestää Oulun ammattikorkeakoulu.
Uutisen pääkuva: AOKK-päivillä oli myös mahdollisuus tutustutua Haaga-Helian TKI-hankkeisiin.