Kinesis – Innovaatio-ohjelmassa luodaan muutoksesta uutta liiketoimintaa
Kinesis-kuvituskuva

Lead paragraph

Innovaatio-ohjelmassa yritysten johto ja henkilöstö tunnistavat ja hyödyntävät yhteiskunnan muutoksesta syntyviä liiketoimintamahdollisuuksia.

Body

Yritysten toimintaympäristö muuttuu jatkuvasti muun muassa vastuullisuusvaatimusten tiukentumisen, digitalisaation ja pandemian vuoksi. Siksi yritysten on vastattava asiakkaiden muuttuviin tarpeisiin uusilla palveluilla ja tuotteilla – eli innovaatioilla – entistä nopeammin. Jotta yhä nopeammin muuttuvassa maailmassa voi menestyä, täytyy toimia ketterästi ja löytää muutoksesta mahdollisuuksia.

Kinesis-ohjelmaan osallistuvat yritykset kehittävät innovaatiotoimintaansa ja kulkevat kohti täyttä potentiaaliaan Haaga-Helian kokeneiden asiantuntijoiden tukemina.

Hämeen ELY-keskuksen ja Euroopan sosiaalirahaston rahoittama Kinesis-ohjelma on osallistujille maksuton.

 

Kinesis-kuvituskuva

Hyödyt yritykselle

  • Saat käyttöösi digitaalisen kirjaston, jossa on konkreettisia työkaluja ideoiden kehittämiseen, testaamiseen ja toteuttamiseen 
  • Saat tukea ja toimintamalleja yrityksen innovaatiokulttuurin kehittämiseen
  • Saat uusia verkostoja ja pääset haastamaan ajatteluasi muiden yritysten kanssa 
  • Käytät aikaasi yrityksen suorituskyvyn, henkilöstön hyvinvoinnin sekä uusien liiketoimintamallien kehittämiseen
  • Asiantuntijoiden osaamisen lisäksi saat Haaga-Helian Master-opiskelijan mukaan yrityksesi innovaatiohankkeseen
     

Ohjelman sisältö

Syksyllä 2021 alkavassa ja yhdeksän kuukautta kestävässä Kinesis-ohjelmassa on kaksi polkua: johtamispolku ja innovaatiopolku

Johtamispolulla etsitään ja löydetään keinoja kannattavan kasvun ja liiketoiminnan takaamiseksi. Polku tarjoaa mahdollisuuden avartaa omaa ajattelua ja kehittyä uudistavana johtajana yhdessä muiden yrittäjien ja toimitusjohtajien kanssa. Keskeisenä teemana on kyky ennakoida muutoksia ja varmistaa yrityksen menestyminen tulevaisuudessa. Valmennus sisältää muun muassa asiantuntijasparrausta yrityksen kehittämistarpeisiin liittyen, webinaareja ajankohtaisista teemoista sekä yhteisiä työpajoja.

Innovaatiopolulla ideoidaan, miten yrityksen toimintaympäristön muutosta ja omaa asiakasymmärrystä voi hyödyntää liiketoiminnan kehittämisessä. Tuloksena voi syntyä yksittäinen uusi innovaatio (esim. uuden tuotteen tai liiketoimintamallin validointi asiakkailla) tai tehokkaampi toimintatapa uusien liiketoimintamahdollisuuksien hyödyntämiselle. Valmennus sisältää muun muassa ideointi-hackathonin, fasilitoituja työpajoja sekä digitaalisen kirjaston kehittämistyökaluille.

    Polkujen sisällöt

     

     

    Kenelle?

    Kinesikseen voivat osallistua uusmaalaiset yritykset, jotka työllistävät 20-249 henkilöä.

    Johtamispolulle voi osallistua korkeintaan kaksi henkilöä, minkä lisäksi innovaatiopolulle voi osallistua viisi henkilöä jokaisesta yrityksestä. Kinesiksen digitaalinen kirjasto on avoin kaikille osallistuvien yritysten työntekijöille.

    Osallistuminen edellyttää sitoutumista ohjelmaan yhdeksäksi kuukaudeksi. Kinesiksen valmennuskerrat vaativat vähintään 3-5 henkilötyöpäivää kuukaudessa. Pääosa valmennuskerroista toteutetaan virtuaalisesti ja niihin voi osallistua etänä. 

    Syksyllä 2021 käynnistyvään ohjelmaan pääsee mukaan korkeintaan 15 yritystä ilmoittautumisjärjestyksessä.

    Asiantuntijat

    Yrityksiä valmentavat Haaga-Helian asiantuntijat soveltavat viimeisintä tutkimustietoa Kinesis-ohjelmassa. Lisäksi heillä on vuosien kokemus liiketoiminnan kehitystyöstä yrityksissä.

    Kinesiksen asiantuntijat

     

    Haaga-Helian master-opiskelijat tukevat osana opintojaan konsultin tai projektipäällikön roolissa Kinesiksessä mukana olevia yrityksiä. Master-opiskelijat ovat kokeneita liiketoiminnan asiantuntijoita, jotka ovat päivittämässä osaamistaan pääaineinaan esimerkiksi Digital Business Opportunities tai Strategic Thinking and Management.

    Kinesikseen osallistuvilla yrityksillä on myös mahdollisuus hyödyntää Haaga-Helian oppimisympäristöjä ja labeja, kuten Sales & eCom Labia ja LAB8:ia, liiketoiminnan kehittämisessä.

    Suomen suurimpana liiketoiminnan kouluttajana Haaga-Helialla on yhteiskunnallinen vastuu ja kunnia olla mukana kehittämässä suomalaista liike-elämää.

     

    Info-webinaari

    Kinesiksen ke 18.8.2021 pidetyssä info-webinaarissa esiteltiin, miten muutoksesta voi luoda uutta liiketoimintaa. Lataa Kinesis-esittely alta!

     

     

    Kiinnostuitko? Ota yhteyttä!

    Heräsikö kysymyksiä? Haluatko yrityksesi mukaan ohjelmaan? Ota rohkeasti yhteyttä!

    Mikko
    Järvinen
    projektipäällikkö
    +358 294471100
    Mikko.Jarvinen@haaga-helia.fi