Hyvinvointikolumni: Sydämellisesti tervetuloa syyslukukaudelle Haaga-Heliaan!

Opiskelu ei ole pelkkää oppimista ja lukemista. Opiskelu on myös kasvamisen ja itsetutkiskelun aikaa.  

Anna Pakkanen
News article

Body

Sydämellisesti tervetuloa syyslukukaudelle Haaga-Heliaan!

Uusille opiskelijoille haluan toivottaa onnea opiskelupaikan johdosta. Tervetuloa takaisin myös jo aiemmin opintonsa aloittaneet sekä pian valmistuvat. Opiskelu ei ole pelkkää oppimista ja lukemista. Opiskelu on myös kasvamisen ja itsetutkiskelun aikaa.  

Kehittyminen ja kasvaminen ihmisenä ja opiskelijana on helpompaa ja hauskempaa vuorovaikutuksessa toisten kanssa. Tutustuminen on jännittävää ja monen mielestä hiukan epämukavaa mutta se kannattaa. Keskustelu ja kyseenalaistaminenkin kuuluu elämään. Opiskeluaikana kannattaa osallistua tapahtumiin ja pyrkiä olemaan avoin keskustelulle. 

Yhteisöllisyys on jotain sellaista, jota me kaikki olemme yhdessä luomassa. Sillä mitä sinä teet on väliä tietenkin sinulle mutta myös muille. Pyri ottamaan muut mukaan vaikkapa ruokalaan – pienillä eleillä ja teoilla on väliä. Samalla voi löytyä kavereita ja opiskelukin sujuu antoisammin kun on opiskelutovereita ympärillä. 

Syksy on aina uuden alkua tietyllä tavalla. Suurin osa meistä haluaa tehdä uusia suunnitelmia syksylle tai ehkä pitää kiinni jo hyviksi havaituista itselle sopivista rutiineista. Ehkä keksiä jonkun uuden harrastuksenkin. On tärkeää pitää itsestä huolta. Ihan jokainen tarvitsee unta ja lepoa sekä toisaalta liikettä vastapainoksi opiskeluille. 

Korkeakoulussa opiskeleminen voi olla ajoittain haastavaa ja kaikki ei aina suju suunnitelmien mukaan. Hyvinvoinnin ja oppimisen tuen palvelut ovat käytössänne koko opintojen ajan – ihan alusta alkaen aina valmistumiseen saakka. Haaga-Helian erityisopettajat, opintovalmentajat, opintopsykologit ja korkeakoulupappi ovat täällä sinua varten.

Toivotan hyvinvoinnin ja oppimisen tuen väen puolesta kaikkea hyvää alkusyksyyn sekä innostusta opintoihin.

Anna Pakkanen
Opintopsykologi