FAIR tukee jo yli kahtasataa suomalaisyritystä digiloikassa – toiminnalle haetaan jatkoa

Finnish AI Region -innovaatiohubi (FAIR) on kasvanut reilun kahden vuoden aikana merkittäväksi tukipilariksi kotimaan yrityskentällä. Matalan kynnyksen asiantuntijapalveluita hyödyntää jo yli 200 suomalaista pk-yritystä ja avoimeen toimintaan on osallistunut jopa tuhansia erilaisten organisaatioiden edustajaa.

FAIR tukee jo yli kahtasataa suomalaisyritystä digiloikassa – toiminnalle haetaan jatkoa
News article

Body

Euroopan komission tukema Finnish AI Region (FAIR) on kasvanut reilussa kahdessa vuodessa merkittäväksi tekoälyn ja digitalisaation vauhdittajaksi. Sen tarjoamia maksuttomia asiantuntijapalveluja hyödyntää jo yli kaksisataa suomalaista pk-yritystä.

Haaga-Helia ammattikorkeakoulun yliopettaja Teemu Moilanen on mukana FAIRin johtoryhmässä ja luotsaa konsortion viestintätiimiä. Moilasen mukaan innovaatiohubin tunnettuus on kasvanut tasaisesti, ja samalla myös kysyntä on lisääntynyt.

– Toimintamme perustuu konkreettisiin, aidosti hyödyllisiin palveluihin, joille on tällä hetkellä kysyntää. Haluamme antaa kotimaisille pk-yrityksille maailmanluokan asiantuntemusta tavalla, jossa yhdistyy tuorein tutkittu tieto sekä käytännön tarpeet aina ketteristä kokeiluista monimutkaisiin laskentoihin, hän kertoo innostuneesti.

FAIRin asiantuntijaverkosto tukee yrityksiä niin tekoälyn, laajennetun todellisuuden, suurteholaskennan kuin kyberturvallisuudenkin saralla. Tavoitteena on kasvattaa kotimaisten pk-yritysten kilpailukykyä sekä nopeuttaa uusien teknologioiden käyttöönottoa.

Roomaa ei rakennettu päivässä

FAIRin projektipäällikkö Solja Sulkunen Helsingin kaupungilta kertoo olevansa tyytyväinen tämänhetkiseen tilanteeseen. Kymmenen hyvin erilaisen organisaation ja lukemattomien partnereiden toimintatapojen yhteensovittaminen ottaa aikansa, mutta nyt palvelutuotanto pyörii. FAIRin ekosysteemistä vastaava Aalto-yliopiston Jussi Rantsi on samaa mieltä.

– Halusimme yhdistää eri toimijoiden palvelut yrityskentällä olevaan tarpeeseen ja palveluntarjontaan. Mielestäni olemme onnistuneet tässä suhteellisen hyvin. Samalla olemme verkostoituneet myös muiden kotimaisten ja eurooppalaisten tekoälyekosysteemien, hän kertoo.

Rantsin mukaan muutoksen kiihdyttämineen vaatii tukea. Suomalaisista yrityksistä noin 93 % on pk-yrityksiä, eli alle 250 henkilön yrityksiä, ja olisi kohtuutonta edellyttää niiden integroivan uudet teknologiat liiketoimintoihinsa ilman ulkopuolista apua. Kyse on pitkäjänteisestä ja tulevaisuuteen tähtäävästä työstä, joka parantaa koko Suomen kilpailukykyä.

Konsortio hakee jatkoa toiminnalleen

Aalto-yliopiston, Helsingin yliopiston, CSC:n, EIT Digitalin, KiraHubin, Haaga-Helia ja Metropolia ammattikorkeakoulujen sekä Espoon, Helsingin ja Vantaan kaupunkien muodostama konsortio aikoo hakea rahoitusta myös tuleville vuosille.

– Pohjatyömme on tehty, joten olisi outoa lopettaa tähän vuoteen. Meistä on tärkeää, että myös pk-yrityksillä on mahdollisuus päästä käsiksi työkaluihin ja osaamiseen, jota menestyminen ja kansainvälistyminen vaatii, projektipäällikkö Sulkunen pohtii.

FAIR uudisti taannoin palveluvalikoimaansa, josta löytyy tätä nykyä vaihtoehtoja aina datastrategian muodostamisesta testialustoihin, tarveanalyyseihin, rahoitusneuvontaan sekä supertietokone LUMI:n kokeiluun ja koulutuksiin. Palvelut tuotetaan verkostona.

Asiakaskunta muodostuu erilaisista yrityksistä, joiden joukossa on niin lääketieteellisten laitteiden asiantuntija Clinius, turvallisuusteknologiayritys Eminus Industries kuin vuoden tekoäly-startupiksikin valittu IT-alan yritys ConfidentialMind.

Sulkunen näkee FAIRin tulevaisuuden valoisana. Kysyntä osoittaa, että pk-yrityksissä on todellinen tarve korkean osaamisen, mutta matalan kynnyksen palveluille, joka kasvaa erityisesti taloudellisesti epävarmoina aikoina – asiakasyrityksemme haluavat kehittää toimintaansa kestävästi, kustannustehokkaasti ja luotettavien kumppanien tukemana.

Lisää tietoa FAIRista ja sen maksuttomista palveluista

Yhteystiedot

Teemu Moilanen
Yliopettaja
+358 29 447 1515
[email protected]

Martti Asikainen
+358 44 920 7374
[email protected]

Solja Sulkunen
Projektipäällikkö
+358 40 153 5635
[email protected]

Jussi Rantsi
Projektipäällikkö
[email protected]