Master-koulutusten kehittäjät kokoontuivat Haaga-Heliassa

Valtakunnallinen ylempien ammattikorkeakoulututkintojen kehittämishanke järjesti ensimmäisen yhteisen tapahtuman 24. huhtikuuta. Noin 80 koulutusten kehittämisestä kiinnostunutta kokoontui Haaga-Helian Pasilan kampukselle VaKe-hankkeen kutsumana. 

Ida Mielityinen
Uutinen

Body

Tapahtumassa keskusteltiin Master-koulutusten tulevaisuudesta sekä jatkuvan oppimisen, pedagogisen kehittämisen, TKI-toiminnan integroinnin ja joustavan opiskelun kehittämisen ajankohtaisista teemoista. Osallistujat jakoivat hyviksi koettuja käytäntöjä korkeakoulujen kesken ja keskustelivat siitä, miten Master-koulutuksia voitaisiin hyödyntää entistä paremmin erilaisissa työelämän tarpeissa. 

Seminaari tarjosi myös tilaisuuden verkostoitua ja vaikuttaa Master-koulutusten tulevaisuuteen. Tapahtuman avasi VaKe-hankkeen projektipäällikkö Juha-Pekka Liljander, joka toivotti osallistujat tervetulleiksi ja esitteli hankkeen perustiedot ja taustat. 

Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arenen toiminnanjohtaja Ida Mielityinen kertoi Arenen näkökulmasta ja kansallisesta korkeakoulupolitiikasta. Mielityinen nosti esiin, että AMK-tutkinnon hinta on puolittunut vuosikymmenessä ja ammattikorkeakoulussa aloittaa nykyisin enemmän opiskelijoita kuin yliopistoissa. Myös kansainvälisten opiskelijoiden lisätukeen opinnäytetyön tekemisessä toivottiin yhteistyötä.  

Master-opinnot kytkeytyvät työelämään

Yliopettaja Kimmo Mäki Haaga-Heliasta johdatti paneelikeskusteluun, jossa ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opiskelijat ja alumnit keskustelivat Master-oppimisen luonteesta. Paneelissa olivat mukana päiväkodin johtaja Sari Nevalainen, Lammin Säästöpankin talous- ja riskienhallintajohtaja Mico Pihlajinen sekä Haaga-Helian yliopettaja, KTT Riina Iloranta.

Panelistit kertoivat, millaisia konkreettisia kokemuksia heillä oli Master-opintojen kytkeytymistä osaksi työpaikan kehittämistä. Nousi esiin, että toisinaan opinnäytetyön ja työpaikan linkittäminen yhteen voi tuoda haasteita. 

Opiskelupaikasta huolimatta kokemukset olivat samantyyppisiä ja mm. metaoppimisen taidot, kuten itseohjautuvuus ja oman työn johtaminen, korostuivat sekä opinnoissa että työelämässä. 

Haluatko mukaan Master-kehittämisfoorumiin?

Jos haluat liittyä mukaan Master-kehittämisfoorumiin Teamsissa, lähetä pyyntösi sähköpostitse: hannu.kotila@haaga-helia.fi tai pirjo.aura@haaga-helia.fi.

Lisää tietoa VaKe-hankkeesta

Projektivastaava Hannu Kotila, Haaga-Helia, puh 050 430 6661 
Projektipäällikkö Juha-Pekka Liljander, Hämeen ammattikorkeakoulu, puh 045 6010 526

Kuva: Arenen toiminnanjohtaja Ida Mielityinen alusti seminaarissa aiheesta "AMK:lla on itseään suurempi tehtävä”.

Tietoa VaKe-hankkeesta (Hamk.fi)