Yritysten vihreä siirtymä, muutoskyvykkyys ja digitalisaatio (REACT, Etelä-Suomi) -hanke yhdistää korkeakoulujen parhaan asiantuntijuuden 9 ammattikorkeakoulun laajuudella. Tämän verkostoyhteistyön avulla voidaan vastata tarpeeseen elvyttää pandemian aiheuttaman taantuman seurauksia sekä luoda tärkeitä tukitoimia elinkeinoelämälle, tuomalla mahdollisuudet yrittäjien lähelle ja tarpeiden mukaisiksi. Yrittäjien tarpeet ovat yksilöllisiä, monitasoisia ja monialaisesti asiantuntijuutta vaativia, johon voidaan kumppanien avulla vastata ja tuoda ammattikorkeakoulujen kokemus ja avoimet oppimisympäristöt yhteistyökumppanit tueksi hankkeen tavoitteiden saavuttamiseksi.
Hanke on rahoitettu REACT-EU-rahoituksella. Hanke rahoitetaan osana Euroopan unionin Covid-19-pandemian johdosta toteuttamia toimia.
Toteutusaika
1.12.2022 - 30.11.2023
Hyödyt osallistujalle
Hankkeen tavoitteet on laadittu vastaamaan tarvekartoituksessa todettuihin yritysten tarpeisiin ja ongelmiin. Tavoitteet ovat:
- Kasvatat tietotasoasi liittyen vihreään siirtymään, muutoskykyyn ja uuden teknologian soveltamiseen.
- Pääset mukaan ekosysteemiverkostoon, joka muodostuu muista yrityksistä, organisaatioista, sekä ammattikorkeakouluista. Verkosto mahdollistaa uuden oppimisen, verkostokehittämisen, sekä tuensaannin sinun ja verkoston jäsenten välillä.
- Saat käyttöösi maksuttomia palveluita, kuten ajankohtaisia koulutusvideoita, sekä osallistuvia tapahtumia, joilla edistät yrityksesi muutoskyvykkyyttä ja uusien toimintamallien käyttöönottoa.
Kenelle?
Hankkeen kohdeyleisö on Uudenmaan, Kanta-Hämeen, Päijät-Hämeen, Etelä-Karjalan sekä Kymenlaakson alueilla toimivat mikro-, pienet- ja keskisuuret yritykset sekä niiden henkilöstö. Olet kuitenkin lämpimästi tervetullut mukaan, vaikka et lukeutuisikaan edellä mainittuihin kohderyhmiin!
Kohti muutosta -tapahtumat
6.9. Kohti muutosta: tehosta työtä tekoälyllä!
Tiesitkö, että tekoälyä voi jo hyödyntää apuna monissa työtehtävissä? Tule kuulemaan ja oppimaan tekoälyn käytöstä kädestä pitäen Kohti muutosta: tehosta työtä tekoälyllä! -tapahtumassa. Huippukouluttajat Antti Merilehto ja Lauri Järvilehto opastavat sinut tekoälyn saloihin ja kertovat konkreettisesti, kuinka voit hyödyntää tekoälyä yritystoiminnassa.
Lue lisää ja ilmoittaudu mukaan!
Koulutusvideot
Hengitä maapalloa – havainnoinnin harjoituksia arjen hallintaan
Riittääkö sinulla energiaa töissä? Painaako stressi? Annamme tällä kurssilla sinulle vinkkejä itsesi johtamiseen sekä harjoituksia, joita voit tehdä, kun sinusta tuntuu, että kaipaat pysähdyksen työn keskellä.
Rekisteröidy!
Uutta puhtia liiketoimintaan kiertotaloudesta
Tiedätkö, miten yrityksesi voi hyötyä kiertotaloudesta? Oletko kuullut lakiuudistuksista kiertotalouteen liittyen, jotka yritysten täytyy tietää? Loimme teille helpon ja selkeän mikrokurssin, jossa pääset videoiden kautta tutustumaan aiheisiin.
Rekisteröidy!
Verkosto
Olemme luoneet Yritysten muutoskumppanina / Biz Transition Partner -verkoston yrityksien ja muiden organisaatioiden tueksi Slack-alustalle. Verkostossa teemoina ovat erityisesti vihreä siirtymä, muutoskyvykkyys ja digitalisaatio. Pääset sparrailemaan ja luomaan kumppanuuksia samanhenkisten toimijoiden kanssa! Saat ajankohtaista tietoa liittyen muutoskyvykkyyteen, vihreään siirtymään ja digitalisaatioon. Lisäksi kuulet ensimmäisenä tapahtumista ja koulutusvideoista, joita toteutamme yrityksesi tueksi. Verkosto on täysin maksuton!