Haaga-Helia järjestää Pedaforumin – korkeakoulupedagogiikan päivät 2022

Korkeakoulupedagogiikan päivät ovat ensi vuonna Helsingissä 24.–25.8.2022.

Pedaforun 2022
Uutinen

Body

Pedaforumin  tavoitteena on jakaa kokemuksia ja tietoa hyvistä käytännöistä sekä korkeakoulupedagogisesta tutkimuksesta laadukkaan oppimisen edistämiseksi ja opetuksen kehittämiseksi.

Vuosittain järjestettävät korkeakoulupedagogiikan päivät ovat suunnattu esimerkiksi opetuksen, ohjauksen ja opintohallinnon asiantuntijoille sekä muille korkeakouluopetuksesta ja -tutkimuksesta kiinnostuneille osallistujille.

Pedaforum-seminaareja on järjestetty jo vuodesta 1996  lähtien eri yliopistokaupungeissa. Viimeksi seminaari toteutettiin 2020 Oulun yliopiston ja Oulun ammattikorkeakoulun yhteistyönä.

Tapahtuman ohjelma tarkentuu lähikuukausien aikana. Ohjelma julkaistaan seminaarin omilla sivuilla.

Pedaforum 2022

Ota yhteyttä
Heli
Koskinen
projektikoordinaattori
+358 294471653
heli.koskinen@haaga-helia.fi