Olet täällä

Syksyn ProjektiBoosteri synnytti uusia 3AMK-hankehakemuksia

04.12.2018
Syksyn ProjektiBoosteri synnytti uusia 3AMK-hankehakemuksia

Haaga-Helian, Laurean ja Metropolian yhteisestä ProjektiBoosterista syntyi syksyn aikana ainakin kolme uutta, monialaista hankehakemusta sekä potentiaalisia ideoita jatkotyöskentelyyn.

3AMK:n tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan kiihdytysalusta ProjektiBoosteri tarjoaa fasilitoidun prosessin sekä avoimen ilmapiirin hankeaihioiden kehittämiseen intensiivijaksoina, joissa hyödynnetään palvelumuotoilun ja yhteiskehittämisen menetelmiä.

Tämän syksyn hanketiimeissä oli mukana yhteensä 50 henkilöstön jäsentä kaikista kolmesta ammattikorkeakoulusta. Tiimien työskentelyn tavoitteena on synnyttää hankehakemuksia, joissa hyödynnetään 3AMK:n monialaista osaamista ja asiantuntijuutta.

Idea- ja tiimihausta kertyi 10 jatkokehitettävää hankeaihiota, joista päätöstilaisuuteen mennessä hankehakemuksiksi oli päätynyt kolme.

Aiemmilla kahdella ProjektiBoosteri-kierroksella on ollut mukana yhteensä noin 120 ihmistä ja niiden tuloksena on syntynyt yhdeksän hankehakemusta.

Syksyn aikana aihiosta hakemukseksi

Syksyn aikana järjestettyjen yhteisten työpajapäivien aikana tiimit kehittivät hankeaihioitaan mm. miettimällä rahoitusinstrumentteja ja harjoittelemalla ideansa pitchaamista.

Tiimit tapasivat myös rahoitusasiantuntijoita mm. Business Finlandilta ja Helsingin EU-toimistosta.

Helsingin EU-toimiston rahoitussparraaja Ilkka Myllymäki saapui paikalle Brysselistä. Hänestä ProjektiBoosteri-konsepti on erinomainen.

– Face to face -tapaamiset ja yhdessä ideointi tuovat selkeästi lisäarvoa sekä hankkeille että rahoittajille, Myllymäki sanoo.

Vuoden viimeisessä ProjektiBoosteri-tapaamisessa hanketiimit loivat roadmapit, joiden avulla työskentelyä jatketaan ohjatun prosessin jälkeen.

Fasilitaattori Mikko Korpela arvioi, että syksyn kierrokselta päätyisi hakemuksiksi asti vielä 4-5 hankeaihiota.

– Tällä kierroksella haetaan enemmän pieniä summia, joilla kokeillaan ja varmistetaan idean toimivuus käytännössä. Toivotaan, että mahdollisimman moni hanke löytää rahoituksen, Korpela sanoo.

Jatkossa mukaan enemmän yrityksiä

Ensi kevään ProjektiBoosteri-kierros on Haaga-Helian koordinoima.

– 3AMK:n ensi vuoden tavoitteena on tuplata yhteinen TKI-volyymi nykyisestä, mihin ProjektiBoosteri on hyvä työkalu, sanoo Haaga-Helian TKI-johtaja Satu Koivisto.

Koivisto toivoo, että Haaga-Heliassa voitaisiin kehittää ProjektiBoosterin konseptia ja toimintaa yhä pidemmälle. Ajatuksena on mm. ottaa yrityksiä toimintaan mukaan entistä aiemmin ja enemmän.

Jatkossa ProjektiBoosterin alkuvaiheeseen eli ideoiden ja tiimien koostamiseen sekä kickoffiin tulisi panostaa lisää, toivoo fasilitaattori Mikko Korpela. Tavoitteena on saada alkuideoinnin tuloksena 10-15 laadukasta hankeideaa, joille on tunnistettu aito tarve.

Idea- ja tiimihaku uudelle ProjektiBoosteri-kierrokselle alkaa alkuvuodesta 2019 ja siitä tiedotetaan myöhemmin.

 

ProjektiBoosteri on Haaga-Helian, Laurean ja Metropolian keskinäinen keino lisätä 3AMK:n yhteisten TKI-hankkeiden syntymahdollisuuksia ja toiminnan merkitystä. ProjektiBoosteri on tapa toimia yhdessä. Se tuo henkilöstön monialaisesti yhteen 3AMK-tasolla. Se tarjoaa sisäisesti ja ulkoisesti fasilitoidun prosessin sekä avoimen ilmapiirin hankeaihioiden kehittämiseen niiden esiselvitys- ja valmisteluvaiheessa uusiksi hankehakemuksiksi.