PasilaHUB tekee Pasilasta nuorekkaan ja houkuttelevan kaupunkikeskuksen

Kymmenen yrityslähtöistä projektia muodostavat yhdessä kunnianhimoisen PasilaHub -hankkeen, jonka kautta pyritään vauhdittamaan Pasilan alueellista kehitystä. Pian käynnistyvä kolmevuotinen hanke keräsi hurjan 748 000 euron rahoituksen.

Kuvituskuva
News article

Body

Haaga-Helia käynnistää massiivisen PasilaHub -hankkeen, jonka tavoitteina on kehittää Helsingin Pasilaa sekä löytää uusia markkinointi- ja viestintäratkaisuja palvelemaan alueen asukkaita, kuluttajia ja yrityksiä.

Hankkeen kautta Pasilaan syntyy elinvoimainen ja nuorekas ekosysteemi, jonka keskipisteenä on kuluttajaliiketoiminnan osaamiskeskittymänä toimiva Haaga-Helia.

Idean takana ovat yliopettajat Sirpa Lassila ja Vesa Heikkinen sekä TKI-päällikkö Tuija Toivola.

Toivolan mukaan idea yhteistyöstä sai alkunsa yli vuosi sitten, kun kolmikko seurasi Pasilaan nousseen kauppakeskus Triplan touhukasta rakentamista.

— Muistan meidän pohtineen ja pallotelleen ajatuksia, että mitä muuta täällä voisi tehdä. Eikä aikaakaan, kun olimme jo sopimassa tapaamista Triplan kauppakeskusjohtaja Kati Kivimäen kanssa. Keskustelimme hänen kanssaan siitä, miten voisimme yhdessä edistää Pasilan alueen yritysten elinvoimaisuutta, hän sanoo.​

Tapaaminen johti vetovoimaisen hankeidean syntyyn, josta myös muut alueen keskeiset toimijat kiinnostuivat.

Haaga-Helia tulee olemaan vastuussa osaamiskeskittymän luomisesta, mutta sen rakentamisessa hyödynnetään laajasti koko pääkaupunkiseudun koulutus-, tutkimus- ja yrityskenttää.

Kolme vuotta ja kymmenen projektia​

PasilaHub on kolmevuotinen hanke,  jonka kymmenen eri projektia tullaan valitsemaan alkuvaiheessa järjestettävien teemakohtaisten ja avointen innovaatiotyöpajojen kautta. Työpajojen pääteemoiksi on valikoitunut asiakas- ja kuluttajakäyttäytyminen sekä kuluttajateknologiat ja nuoret kuluttajina.

Toivola pitää hankkeen avoimuutta hyvänä lähtökohtana. Se on saanut myös yritykset sitoutumaan tiiviimmin Pasilan yhteiseen kehittämiseen, sillä jotkut elinkeinoelämän toimijoista suorastaan odottavat, että he pääsisivät testaamaan uusia konsepteja.

Lassila, Heikkinen ja Toivola uskovat, että uudet innovaatiot tulevat vaikuttamaan myönteisesti myös Pasilan startup- ja opiskelijayrittäjyyteen.

— Tulemme hyödyntämään kaikessa innovoinnissa opiskelijoitamme ja jo aikaisemmin testattuja innovointikonseptejamme. Tätä kautta voi syntyä paljon hyvää myös opiskelijoille itselleen, Toivola kiteyttää.

Yliopettaja Heikkinen vertaa massiivista hanketta kappalelistaan.

—​ Tämä on vähän niin kuin biisilista, jonka suunnittelu alkoi duurissa ennen koronavirusta. Koronan aikaan se soi mollissa, mutta teemme parhaamme, jotta saisimme tuotua tämän kaiken keskellä vähän iloisempaa äänimaailmaa yrityksiin, hän toteaa.

Vetäjät toivovat kaiken päättyvän runollisesti koronan jälkeiseen ​auringonnousuun, jolloin pasilalaiset pääsevät nauttimaan hankkeen hedelmistä vetäjien luomaa "kappalelistaa" svengaten.

Yhteistyö ja rahoitus​

Kymmenessä eri projektissa tullaan hyödyntämään laajasti Haaga-Helian eri labeja sekä Pasilan kampuksella sijaitsevan Startup Schoolin palveluita.​

Hankkeen yhteistyökumppaneina toimivat Business College Helsinki, Forum Virium, Helsingin kaupungin elinkeino-osasto, Messukeskus, Metropolia ammattikorkeakoulu, Sokos Hotel Tripla ja kauppakeskus Tripla sekä VR-yhtymä.

Rahoittajana toimivat Helsingin kaupungin innovaatiorahasto, Helsingin seudun kauppakamari sekä omarahoituksen kautta Haaga-Helia, Metropolia ja Business College Helsinki. Hankkeen rahoitus on yhteensä 748 000 euroa.

Lisätietoja hankkeesta saa TKI-päällikkö Tuija Toivolalta.

puh. +358 40 773 3364

email. tuija.toivola(at)haaga-helia.fi