Liikunta kasvava toimiala Euroopassa, Suomi kärkimaita

ESSA-Sport-hankkeessa on julkaistu ensimmäinen koko Eurooppaa koskeva tutkimus liikunta-alan työllisyydestä ja liikunta-alan toimijoiden tulevaisuuden osaamistarpeista.

Kuvituskuva koripalloa
Uutinen

Body

Tutkimuksen yhtenä tavoitteena on kehittää alan koulutussuunnittelua ja -tarjontaa. Suomea hankkeessa edustaa Suomen urheiluopisto yhdessä Haaga-Helian kanssa.

Liikunta-alan työllisyys kasvussa Suomessa

Liikunta ja urheilu ovat entisestään kasvavia toimialoja ja myös merkittävä osa Euroopan sosiaalista ja taloudellista tulevaisuutta. Alan työllisyys on merkittävässä kasvussa (+19,2 %) koko Euroopassa.

Euroopassa liikunta-ala työllisti vuonna 2018 yhteensä 1 765 728 henkilöä, ja tämä ryhmä muodostaa 0,79 prosenttia kaikista työllisistä Euroopassa. Suomessa vastaava luku 1,30 prosenttia (n. 31 953 henkilöä). Euroopassa liikunta-alle työllistyy enemmän ihmisiä vain Ruotsissa ja Iso-Britanniassa. Suomi on siis kärkimaita liikunta-alan työllisyydessä.

Tutkimuksen mukaan myös yhä useampi liikunta-alalla toimiva työllistyy yksityiselle sektorille.

ESSA-Sport-hanke on eurooppalainen Erasmus+-rahoitteinen kehityshanke, johon osallistuu 18 kansallista partneria ja viisi eurooppalaista liikunta-alan organisaatiota.

Lisätietoja:

Mairit Pellinen, hankekoordinaattori, Suomen Urheiluopisto/Haaga-Helia, etunimi.sukunimi@haaga-helia.fi, puh. 0400 941 559