Kauppakamarilta huomattava lahjoitus Haaga-Helian koulutuksen kehittämiseen

Haaga-Helia ammattikorkeakoulu ja Suomen Liikemiesten Kauppaopisto saavat Helsingin seudun kauppakamarilta lahjoituksena yhteensä miljoona euroa kaupallisen koulutuksen kehittämiseen.

Kuvituskuva myyntityö
Uutinen

Body

Oppilaitosten Yritystä Uralle! -hanke tukee yritysten osaavan työvoiman saantia sekä yrityslähtöistä koulutusta. Lahjoitus myönnetään torstaina 10.8. Helsingin kauppakamarin 100-vuotisjuhlaseminaarin yhteydessä.

Kauppakamarissa uskotaan, että yritystoiminnan menestyksen kannalta tärkeintä on huolehtia osaamisen kehityksestä. Lisäksi on turvattava työvoiman saatavuus tulevaisuudessakin, kun omat nuorisoikäluokat pienenevät.

– Helsingin seudulla tämä merkitsee tarvetta purkaa työperäisen maahanmuuton esteitä ja aktiivisesti kehittää koulutusta - molemmat aktiivisessa vuorovaikutuksessa yritysten kanssa, sanoo Helsingin seudun kauppakamarin puheenjohtaja, kauppaneuvos Matti Niemi.

Lahjoituksella juhlistetaan suomalaisen kauppakamaritoiminnan ja Helsingin seudun kauppakamarin 100-vuotista toimintaa. Venäjän väliaikainen hallitus vahvisti kauppakamariasetuksen 10. elokuuta 1917, minkä jälkeen ensimmäiset kauppakamarit perustettiin Suomeen.

Yrittäjyyteen ja yrityselämään perehdytään konkreettisesti

Yritystä Uralle! -hankkeen tavoitteina on lisätä ammatillisen perus- ja korkeakoulutuksen yhteiskunnallista vaikuttavuutta sekä innostaa opiskelijoita yrittäjyyteen ja uuden liiketoiminnan luomiseen kehittämällä heidän yrittäjyystaitojaan. Jo valmistuneille datanomeille ja merkonomeille luodaan yrittäjyyteen kannustava opintopolku ammattikorkeakouluopintoihin.

Hankkeessa Haaga-Helia ja Suomen Liikemiesten Kauppaopisto rakentavat muun muassa yhteisen Start Up Hubin, jonka avulla yrittäjyyden arkeen perehdytään konkreettisesti.

Lisäksi autetaan ulkomaalaistaustaisten opiskelijoiden integroitumista suomalaiseen yrityselämään. Maahanmuuttajataustaisille opiskelija saavat koulutusta, jossa kielenopetusta integroidaan yrittäjyystaitojen kouluttamiseen.

– Yritysyhteistyö on Haaga-Helian dna:ssa. Meillä on siitä monipuolista kokemusta aina start-upeista monikansallisiin suuryrityksiin asti. Olemme erittäin kiitollisia lahjoituksesta, joka mahdollistaa yritysyhteistyön kehittämisen entistään, kertoo Haaga-Helian rehtori Teemu Kokko.

– Hankkeet edistävät keskeisesti ammatillisen koulutuksen ja amk:n yhteistyötä ja lujittavat työelämälähtöistä toimintamallia. Teemat ovat ammatillisen koulutuksen reformin hengen mukaisia ja heijastavat yhteiskunnan kehittämisen kannalta merkittäviä painopistealueita, sanoo Suomen Liikemiesten Kauppaopiston rehtori Antti Loukola.

Ota yhteyttä
Teemu
Kokko
rehtori
rehtori, toimitusjohtaja
+358 294471900
teemu.kokko@haaga-helia.fi