Tradenomi (AMK), liiketalous, Helsinki

Liiketalouden tradenomilla on osaamista esimies-, asiantuntija- ja kehittämistehtävissä. Tradenomiopinnoissa tietoa yhdistetään käytäntöön ja tutkinto antaa hyvät lähtökohdat ja eväät urallesi ja sen kehittymiselle.
Haaga-Helian tradenomikoulutus tarjoaa mahdollisuuden opiskella liiketalouden osa-alueita monipuolisesti ja käytännönläheisesti, yhteistyössä yritysten kanssa. Perus- ja asiantuntijaopintojen sekä työharjoittelun myötä opiskelijalle kertyy laaja-alaista näkemystä ja liiketoimintaosaamisen pääomaa, jolle on kysyntää niin kotimaisilla kuin kansainvälisilläkin työmarkkinoilla.
Koulutuksen tavoitteet
Liiketalouden tradenomilla on kokonaisvaltainen käsitys yritystoiminnasta. Liiketalouden tradenomi
- osaa analysoida ja ymmärtää liiketalouden ilmiöitä.
- osaa toimia muuttuvissa olosuhteissa tulevaisuutta ennakoiden.
- ottaa huomioon liiketoiminnan kannattavuuden ja vastuullisuuden.
- osaa työskennellä tiimeissä ja projekteissa.
- on rakentanut ammatillista verkostoa jo opintojensa aikana.
- osaa hyödyntää tutkittua tietoa sekä soveltaa koulutuksessa hankittua osaamista ja kriittistä ajattelua käytäntöön.
Millainen tradenomi sinusta tulee?
Myyntipäällikkö, tiiminvetäjä vai digitaalisen markkinoinnin suunnittelija? Sijoitusasiantuntija, palvelumuotoilija, data-analyytikko, kirjanpitäjä vai yrittäjä? Tradenomi-nimikkeellä valmistuneet ovat työllistyneet esimerkiksi yllä mainittuihin tehtäviin.
Koulutustarjontamme mahdollistaa sinulle opintojen joustavan ja yksilöllisen suunnittelun ja monipuoliset opiskelutavat. Tarjoamme liiketalouden keskeisimmät suuntautumisvaihtoehdot, joiden lisäksi voit valita omaa profiilia tukevia opintoja muista asiantuntijaopinnoista, suuntautumisista ja tutkinnoista. Kielitarjontamme on monipuolinen (englanti, espanja, kiina, ranska, ruotsi, saksa, venäjä), ja voit valita opintoja myös englanninkielisestä opetustarjonnasta.
Opiskelu käytännössä
Meillä voit opiskella päivä- tai monimuotototeutuksessa. Päivätoteutuksessa opetus järjestetään pääsääntöisesti arkisin klo 8-16. Osa opinnoista tarjotaan myös verkko-opintoina. Lähiopetus järjestetään Malmin tai Pasilan kampuksella oman ryhmän lukujärjestyksen mukaisesti. Opiskelija ei voi itse valita ryhmäänsä. Opintojen edetessä lähituntien kampus määräytyy suuntautumisvalinnan mukaisesti. Tutustu päivätoteutuksen opintotarjontaan opinto-oppaassa.
Liiketalouden monimuotototeutus on suunniteltu ja aikataulutettu päätoimisesti työssäkäyvän opiskelijan tarpeisiin. Opintojaksot toteutetaan virtuaalisesti tai opintoina, joissa verkkotyöskentelyä tuetaan lähitunneilla tai verkossa pidettävillä tapaamisilla. Aikatauluun sidottu opetus järjestetään pääsääntöisesti ma-to klo 17.40-20.30 ja kullakin opintojaksolla on yhteensä neljä opetusiltaa kahdeksan viikon aikana. Opetusillat voivat olla verkkotapaamisia tai lähiopetusta kampuksella. Voit hyödyntää aiempaa osaamistasi ja suorittaa opintojaksoja myös näytöillä. Tutkintoa ei ole mahdollista suorittaa täysin virtuaalisesti. Tutustu monimuotototeutuksen opintotarjontaan opinto-oppaassa.
Kampuksillamme on paljon kansainvälisiä opiskelijoita ja vaihto-opiskelijoita. Kansainvälisyysosaaminen sisältyy useisiin opintojaksoihimme, jonka lisäksi voit valita opintoja englanninkielisestä opetustarjonnastamme. Haaga-Heliassa sinulla on mahdollisuus opiskella laaja ja monipuolinen ammatillinen kielitaito. Lisäksi voit hakea opiskelijavaihtoon yli 200 yhteistyökorkeakouluun 44 maassa. Myös työharjoittelun voi suorittaa ulkomailla.
Opintojaksoilla tehdään paljon yritysyhteistyötä, muun muassa erilaisten projektien ja kehityshankkeiden muodossa. Haaga-Helialla on tiivistä yhteistyötä yli sadan partneriyrityksen kanssa, mm. palvelun ja myynnin, finanssisektorin ja taloushallinnon alueilla, ja myös julkishallinnon korkeimpien instituutioiden kanssa.
Suuntautumisopinnot
Valitset oman suuntautumisen toisella lukukaudella. Suuntautumisopinnot alkavat kolmannelle lukukaudella.
Suuntautumisvaihtoehdot, päiväopinnot
- Myynti ja asiakkuudet
- Markkinointi ja viestintä
- Asiantuntijapalvelut ja kielet
- Talous ja rahoitus
- HR ja johtaminen
- Palvelujen ja liiketoiminnan kehittäminen
- Yrittäjyys
Suuntautumisvaihtoehdot, monimuoto-opinnot
Tutustu koulutuksen sisältöön opinto-oppaassa
Kevään 2023 yhteishaku
Tradenomi (AMK), liiketalous Helsinki, aloitus syksyllä 2023
- Hakuaika: 15.3.–30.3.2023 klo 15.00.
- Päivätoteutus ja monimuotototeutus
- Koulutus alkaa elokuussa 2023.
- Valintaperusteet on julkaistu Opintopolussa.
- Lisätietoja valintakokeen yksilöllisistä järjestelyistä
Tradenomi (AMK), liiketalous Porvoo, aloitus syksyllä 2023
- Hakuaika: 15.3.–30.3.2023 klo 15.00.
- Päivätoteutus ja monimuotototeutus
- Koulutus alkaa elokuussa 2023.
- Valintaperusteet on julkaistu Opintopolussa.
- Lisätietoja valintakokeen yksilöllisistä järjestelyistä
Syksyn 2023 yhteishaku
Tradenomi (AMK), liiketalous Helsinki, aloitus keväällä 2024
- Hakuaika: 4.9.– 14.9.2023 klo 15.00.
- Päivätoteutus ja monimuotototeutus
- Koulutus alkaa tammikuussa 2024
- Valintaperusteet on julkaistu Opintopolussa.
- Lisätietoja valintakokeen yksilöllisistä järjestelyistä
Laajuus: 210 op
Koulutus: Liiketalouden tradenomi
Opiskelu: Päivä- ja monimuotototeutus
Päiväopetus järjestetään pääsääntöisesti klo 8.00–16.00. Osa opinnoista tarjotaan verkko-opintoina.
Monimuotototeutuksessa aikatauluun sidottu opetus järjestetään pääsääntöisesti klo 17.40–20.30. Lähiopetuksen lisäksi tarjolla on verkko-opintoja ja työn opinnollistamista.
Mihin tradenomi työllistyy? Valmistuneiden nimikkeitä: myyntipäällikkö, myyntineuvottelija, tuotepäällikkö, account manager, palvelupäällikkö, digitaalisen markkinoinnin suunnittelija, sijoitusasiantuntija, HR-assistentti, palvelumuotoilija, ostaja, ostopäällikkö, vientipäällikkö, tiiminvetäjä, osastopäällikkö, yrittäjä, tuotepäällikkö, account manager, kirjanpitäjä, analyytikko, controller, taloushallinnon asiantuntija
Opiskelijoiden kokemuksia

