Läsnäolo ja poissaolo Ammatillisen opettajakorkeakoulun opinnoissa

Kuvituskuva

Lead paragraph

Nämä ohjeet koskevat Ammatillista opettajakorkeakoulua.

Ammatillisen opettajakorkeakoulun opinnot (60 op) toteutetaan siten, että opiskelija voi suorittaa opinnot niiden laajuutta vastaavassa ajassa. Osa-aikaisesti suoritettavat opinnot on suoritettava kolmessa vuodessa (AMK-laki 932/2014, § 30). Lähtökohtaisesti opiskelijat ovat läsnä olevina, elleivät erikseen ilmoittaudu poissa oleviksi opintopalveluihin.

Opiskelija voi tekemänsä poissaoloilmoittautumisen perusteella olla poissa asevelvollisuuslain, siviilipalveluslain tai naisten vapaaehtoisesta asepalveluksesta annetun lain mukaisen palvelun suorittamisesta taikka lapsen syntymän tai adoption yhteydessä pidettävästä vapaasta johtuen. Näissä tapauksissa poissaolo ei kuluta opiskeluoikeusaikaa eikä poissaolokausien enimmäisaikaa. 

Muun syyn vuoksi opiskelija voi tekemänsä poissaoloilmoittautumisen perusteella olla poissa yhteensä yhden vuoden ajan.

Ammattikorkeakoululainsäädäntö edellyttää ilmoittautumista ammattikorkeakoulun määräämällä tavalla.

Ensimmäisen vuoden opiskelijan poissaolo

Ammattikorkeakoululain mukaan ensimmäisen vuoden opiskelija voi ilmoittautua poissa olevaksi ensimmäiselle vuodelle ainoastaan seuraavista syistä:

  1. suorittaa asevelvollisuuslain (1438/2007), siviilipalveluslain (1446/2007) tai naisten vapaaehtoisesta asepalveluksesta annetun lain (194/1995) mukaista palvelua;
  2. tarvitsee vapaata opinnoistaan lapsensa hoitamiseksi tämän syntymän tai adoption yhteydessä; tai
  3. on oman sairautensa tai vammansa vuoksi kykenemätön aloittamaan opintojaan.

Kun otat opiskelupaikan vastaan, sinut kirjataan läsnä olevaksi opiskelijaksi. Mikäli haluat ilmoittautua lakisääteisestä syystä poissa olevaksi ensimmäiselle vuodelle, todentava dokumentti toimitetaan hakijapalveluihin turvapostilla.

Opintojen aloitusta siirtäneen opiskelijan ilmoittautuminen uuteen ryhmään

Kun opiskelija on joko lakisääteisestä tai muusta syystä siirtänyt opintojensa aloitusta ja hänet on siirretty pois omasta opiskeluryhmästään, tulee opiskelijan ilmoittautua uuteen toukokuussa alkavaan opiskeluryhmään. Opintopalvelut lähettävät näille opiskelijoille ilmoittautumisohjeet sähköpostitse maaliskuussa.

Jos opintojensa aloitusta siirtänyt opiskelija ei ilmoittaudu uuteen toukokuussa alkavaan opiskeluryhmään tai poissa olevaksi opintopalveluiden esittämään ajankohtaan mennessä maaliskuussa, opiskelija menettää opiskeluoikeuden ja voi hakea opiskeluoikeuden uudelleen myöntämistä maksullisella hakemuksella. Opiskeluoikeuden uudelleen myöntäminen ei ole automaatio. Valtioneuvoston asetuksen (1440/2014) mukaisesti hakemuksesta peritään 50 euron käsittelymaksu. Hakemusta ei käsitellä, jos maksusuoritus puuttuu.

Muu poissaoloilmoittautuminen opintojen aikana

Jos haluat myöhemmin opintojesi aikana ilmoittautua poissa olevaksi lakisääteisen tai muun syyn perusteella, ilmoittautuminen on tehtävä syyslukukauden osalta 30.10. mennessä ja kevätlukukauden osalta 28.2. mennessä opintopalveluihin sähköpostilla.

Lakisääteisen poissaolon todentava dokumentti tulee toimittaa opintopalveluihin.

Asiakirjat, joilla voit todistaa poissaolosi lakisääteisen syyn: 

  1. asevelvollisuuslain (1438/2007), siviilipalveluslain (1446/2007) tai naisten vapaaehtoisesta asepalveluksesta annetun lain (194/1995) mukainen palvelu: palvelukseenastumismääräys
  2. äitiys-, isyys- tai vanhempainvapaa: Kelan todistus äitiys-, isyys- tai vanhempainrahakaudesta tai jos todistusta ei vielä ole, lääkärintodistus raskaudesta tai muiden maiden viranomaisten vastaavat todistukset lakisääteisestä vanhempainvapaasta.

Poissa oleva opiskelija

  • ei voi opiskella Haaga-Heliassa,
  • ei voi olla harjoittelussa,
  • ei saa mitään opintososiaalisia etuja.

Poissa oleva opiskelija säilyttää oikeutensa Haaga-Helian tietoteknisiin palveluihin (verkkotunnukset, sähköposti, ym.).

Olethan yhteydessä opintopalveluihin, mikäli sinulla on kysyttävää tästä.

Yhteystiedot
Opintopalvelut Opettajankoulutus
0503373313
opintopalvelut.aokk@haaga-helia.fi