Olet täällä

Opettajaopiskelijan ajatus vaihto-opiskelusta toteutui

Opettajaopiskelijan ajatus vaihto-opiskelusta toteutui

Taina Nevalainen aloitti ammatillisen opettajan opinnot Haaga-Helia Ammatillisessa opettajakorkeakoulussa 2019. Taina on ammatiltaan varhaiskasvatuksen opettaja, ja hän on tehnyt töitä varhaiskasvatuksen parissa reilut 25 vuotta.

– Opintojen ensimmäisten päivien aikana sain tietää, että myös ammatillisen opettajan opinnoista olisi mahdollisuus lähteä Erasmus-vaihtoon ulkomaille. En ollut aikaisemmin ollut vaihdossa, mutta nyt kiinnostuin asiasta, kertoo Taina. – Voisiko vaihto-opiskelu olla eräänlainen huipennus opiskeluun ja välivuoteen töistä?

Erasmus-vaihdossa aikuisopiskelijana

Ajatus alkoi pikkuhiljaa tuntua täysin mahdolliselta. Ammatillisesta opettajakorkeakoulusta on mahdollisuus lähteä vaihto-opiskelijaksi neljään eri maahan: Norjaan, Viroon, Saksaan ja Itävaltaan.

Itävallassa vaihtokohteena on Die Pädagogische Hochscule Oberösterreich Linzissä. Linzin kaupunki sijaitsee Tonavan varrella lähellä Saksan ja Tšekin rajaa.

– Valintani vaihtokohteeksi oli helppo: Itävalta ja siellä kaupunki Linz. Olen mieheni kanssa käynyt useasti talvella laskettelemassa ja kesällä vaeltamassa Itävallan Alpeilla, joten maa oli jo hieman tuttu. Maasta oli jäänyt minulle miellyttävä mielikuva matkojemme vuoksi.

Opiskelua kansainvälisessä ympäristössä

Matka Itävaltaan matka toteutui tammikuussa 2020. Tätä ennen Taina oli toki ehtinyt lähetellä lukuisia sähköposteja kohdemaahan ja Erasmus-järjestöön. Myös tutoriin hän oli ollut syksyn aikana tiiviissä yhteydessä.

– Kun saavuin Linziin, tutorini, jonka kanssa olin syksyn ja talven aikana ollut yhteydessä, otti minut koululla vastaan ja kertoi hieman tulevasta. Sain myös itselleni ”buddyn”, joka opiskelee samassa oppilaitoksessa ja jonka tarkoituksena on auttaa arkeen ja kouluun liittyvissä asioissa.

Korkeakoulu Linzissä osoittautui hyvin kansainväliseksi oppilaitokseksi: vaihto-opiskelijoita oli noin viidestätoista eri maasta. Myös ”buddyn” kanssa Taina pystyivahvistamaan englannin kielen taitoaan, mikä oli yksi matkan henkilökohtaisista tavoitteista. 

Itävallan koulutusjärjestelmä eroaa Suomesta

Erasmus-opiskelijoiden kevätlukukausi Linzissä alkoi viikon kestävällä orientaatiojaksolla, ja opiskelu piti sisällään perinteisten kurssien lisäksi opetuksen ja varhaiskasvatuksen havainnoimista.

Taina kävi vaihto-opiskelun aikana tutustumassa päiväkoteihin ja oppilaitoksiin. Kouluvierailut olivat mielenkiintoisia ja valottivat itävaltalaista koulutusjärjestelmää, joka poikkeaa hyvin paljon suomalaisesta.

– Tarkoituksenani Linzissä oli tutustua itävaltalaiseen koulutusjärjestelmään ja havainnoida opetusta oppilaitoksissa. Koska olen varhaiskasvatuksen opettaja, halusin tutustua myös itävaltalaiseen päivähoitoon.

– Lisäksi osallistun korkeakouluni järjestämiin kursseihin, jotka tukivat opintojani Suomessa. Selvittelin, miten osaamisen arviointi ja uraohjaus hoidetaan itävaltalaiseen tapaan ja raportoin niistä opettajalleni Suomeen.

Erasmus-vaihdon voi muokata omanlaisekseen

Vaihdon aikana Taina ehti myös viettämään paljon vapaa-aikaa, mm. laskettelukohteissa Itävallan Alpeilla. Opiskeluihin oli yhdistetty myös matkailua Tainan miehen kanssa, ja tämän vuoksi he saapuivat alunperin Linziin omalla autolla.

– Opintojen ohella tutustuin uusiin ihmisiin, sain parannettua kielitaitoani ja pääsin matkustamaan   eri kaupunkeihin ja maihin. Sain myös kokeilla, miltä arki maistuu itävaltalaiseen tapaan.

– Kokemuksena opiskeluaikani Linzissä oli suurenmoinen! Näin vanhemmalla iällä toteutetun Erasmus-vaihdon voi muokata omanlaisekseen, Taina kiteyttää.