Yhteisöohjautuva työkulttuuri ravistelee totuttuja organisaatiomalleja

Torstaina 25.3. järjestetyssä Maineensa veroinen itseohjautuvuus? -webinaarissa perehdyttiin yhteisöohjautuvuuteen, sen hyötyihin ja mahdollisuuksiin. Kyseessä oli Mode-hankkeen loppuseminaari, jonka yhteydessä julkaistiin hankkeessa syntynyt Matkaopas yhteisöohjautuvuuteen -kirja.

Matkaopas yhteisöohjautuvuuteen -kirjan kirjoittajat ryhmäkuvassa
Uutinen

Body

Webinaarin alussa esiteltiin Mode-hankkeen keskeisiä tuloksia. Filosofian Akatemian tutkija Tuukka Kostamon mukaan yhteisöohjautuvuudessa on kyse uudenlaisesta tavasta organisoitua.

- Hankkeessa olemme havainneet, että esihenkilöiden status ei sinänsä häviä minnekään, kyseessä on erilainen tapa organisoida työasioita. Monet työpaikoilla olevat asiat ovat ratkaistavissa ilman esihenkilöitä erilaisten tiimien tai yksiöiden sisällä, Kostamo toteaa.

Webinaarissa kuultiin myös käytännön kokemuksia yhteisöohjautuvuudesta yritysten arjessa. Futurice Oy:n johtaja Pirja Heiskasen mukaan yhteisöohjautuvuudessa on kyse luottamuksesta ja uskosta ihmisiin, joka näkyy myös yrityksen arvoissa. Yli 600 henkilöä työllistävässä Futuricessa on tehty yrityksen oma kulttuurikäsikirja, jossa kuvataan yhteisöohjautuvuuden ja johtamisen periaatteet.

- Futuricessa johtajuus on aina tilanteeseen sidottua. Asiakasprojekteissa projektitiimi päättää kuka ottaa minkäkin roolin ja miten asioista päätetään. Esihenkilöt varmistavat, että suunta on oikea ja tiedonkulku ja dialogi on jatkuvaa. Meillä saa epäonnistua ja koska kyse on ihmisten välisestä toiminnasta, niin konfliktejakaan ei tarvitse pelätä, ne kuuluvat myös työelämään, Heiskanen kertoo.

Webinaarin pääpuhuja oli professori Michael Lee Yhdysvalloista. Hän esitteli tutkimustuloksiaan yrityksistä, joissa työskennellään ilman hierarkkisia rakenteita. Leen mukaan organisaatiot etsivät nykyisin yhä enemmän tapoja vähentää turhaa hierarkkisuutta, jolloin ne muuttuvat huomaamattaan itseohjautuvaan suuntaan

Matkaopas yhteisöohjautuvuuteen

Webinaarissa julkaistiin myös Mode-hankkeen yhteydessä tehty Matkaopas yhteisöohjautuvuuteen -kirja, jossa perehdytään yhteisöohjautuvuuden olemukseen ja mahdollisiin hyötyihin.