Yhteishaun hakijaluvuissa nousua viime vuoteen verrattuna – uusi liikunta-alan monimuotokoulutus Haaga-Helian suosituin hakukohde

Kevään toinen yhteishaku suomenkielisiin koulutuksiin päättyi 30.3. klo 15.00. Haaga-Heliaan hakeneiden kokonaismäärä sekä ensisijaisten hakijoiden määrä nousi hieman edellisvuodesta.

Kuvituskuva Haaga-Helia yhteishaku syksy 2022
News article

Body

Torstaina päättyneessä kevään toisessa yhteishaussa Haaga-Helian koulutuksiin jätettiin yhteensä 14 912 hakemusta, eli hieman yli tuhat hakemusta enemmän kuin viime keväänä (2022: 13 859). Ensisijaisia hakijoita näistä oli 4 177.

Hakijalukujen perusteella monimuoto-opintojen kiinnostus kasvaa entisestään kaikilla aloilla. Aloituspaikkoihin suhteutettuna suosituin Haaga-Helian hakukohde kevään toisessa yhteishaussa oli Tampereella toteutettava liikunnanohjaajan AMK-tutkintoon johtava monimuotokoulutus, joka oli haussa ensimmäistä kertaa (9,3 ensisijaista hakijaa/aloituspaikka). Kokonaishakijaluvuissa mitattuna suosituin Haaga-Helian koulutuksista oli tänäkin vuonna liiketalouden tradenomitutkinto (päivätoteutus), johon saapui yhteensä 3619 hakemusta.

Ylempään ammattikorkeakoulututkintoon johtavista koulutuksista suosituin oli tällä kertaa Liiketoiminnan uudistamisen ja johtamisen Master-koulutus, johon hakijoita oli 521. 

Aloituspaikkoja Haaga-Helian alempaan ja ylempään korkeakoulututkintoon johtavissa koulutuksissa oli tässä yhteishaussa tarjolla yhteensä 1527 opiskelijalle.

Miten haku etenee?

Yhteishaussa voit tulla valituksi koulutuksiimme todistusvalinnan (ylioppilastodistus tai ammatillinen perustutkinto) tai valintakoemenestyksen perusteella. Valtakunnallinen AMK-valintakoe järjestetään 29.5.–2.6. Journalismin koulutuksen valintakoe järjestetään tiistaina 23.5.2023 ja hakuprosessiin kuuluu myös etukäteisnäyttötehtävä.

YAMK-tutkintoon johtavien koulutusten valintakokeen aikataulu sekä ennakkomateriaali riippuu hakukohteesta. Varmista oman hakukohteesi aikataulu ja ohjeet verkkosivuiltamme.

Kevään yhteishaussa mukana olleet koulutukset alkavat elokuussa 2023.

Lisätietoa valintakokeista ja mahdollisista ennakkotehtävistä sekä -materiaaleista 

Ota yhteyttä
Hakijapalvelut
+358 400 230 409
hakijapalvelut@haaga-helia.fi