Viaporin Kekri järjestetään jälleen Haaga-Helian restonomiopiskelijoiden voimin Suomenlinnassa

Maailmanperintökohde Suomenlinnassa järjestettävää Viaporin Kekriä vietetään jo kahdeksannen kerran pyhäinpäivänä lauantaina 5.11.2022.

Viaporin Kekri
Uutinen

Body

Suomen kansanperinteessä kekri on merkinnyt sadonkorjuukauden loppua ja sitä on juhlittu hyvän ruoan sekä juoman merkeissä.

Jo seitsemättä kertaa järjestettävässä Viaporin Kekrissä tuodaan takaisin tätä muinaista kekriperinnettä kattamalla pöydät kekriherkuin, valaisemalla linnoitusta ja järjestämällä esityksiä, opastuksia sekä performansseja kekrijuhlan kunniaksi.

Viaporin Kekri -tapahtuma on hyvä mahdollisuus tutustua Suomenlinnaan uudessa valossa. Ohjelma on monipuolinen kattaus kulttuuria, musiikkia, taidetta, historiaa, ruokaa ja juomaa. Tavallisesti yleisölle suljettuina olevat tilat aukeavat, kekripukki poltetaan ja synkkyyteen tuodaan valoa elämyksillä.

Kekri toteutetaan moniulotteisena yhteistyönä

Viaporin Kekri on Suomenlinnan hoitokunnan sekä Haaga-Helia ammattikorkeakoulun englanninkielisen restonomikoulutusohjelman opiskelijoiden tuottama tapahtuma. Mukana tapahtumassa on myös  yrittäjiä, yhdistyksiä, taiteilijoita sekä muita esiintyjiä.

Pienpanimoiden olutfestivaali on yksi monitahoisen yhteistyön tuloksista. Suomenlinnan Panimon lisäksi mukana tapahtumassa on muitakin eteläsuomalaisia panimoita.

Festivaalia on koordinoinut Haaga-Helian restonomiopiskelija Eemil Vainio.

– On ollut mahtavaa päästä mukaan järjestämään näin isoa tapahtumaa. Kokemuksesta tekee ainutlaatuisen etenkin se, että tapahtumaa tehdään maailmanperintökohteessa. Olen oppinut todella paljon ja päässyt tutustumaan moniin suomenlinnalaisiin sekä helsinkiläisiin yrityksiin yhteistyökumppanuuden kautta, kuvailee Vainio.

Haaga-Helia jälleen mukana

Haaga-Helia oli mukana toteuttamassa tapahtumaa vuosina 2015–2021 ja on jälleen mukana tänä vuonna. Tarjolla on paljon ilmaista nähtävää ja koettavaa jokaiselle. Osa ohjelmista vaatii ennakkovarauksen tai on maksullista.

Viaporin Kekri toteutuu hybriditapahtumana, sillä osaa ohjelmasta voi seurata livelähetyksen kautta. Suorassa lähetyksessä nähdään muun muassa kekripukin poltto. Laajasalon mediakoulutuksen opiskelijat toteuttavat livelähetyksen oppilaitosyhteistyönä.

Tapahtumassa huolehditaan turvallisuudesta. Käytössä on koronapassi kaikissa ravintolapalveluita tarjoavissa ohjelmapisteissä. HSL-lautta liikennöi lisävuoroin ja JT-Linen vesibussi kuljettaa tapahtumavieraita linnoitukseen.

Tapahtuman ohjelma (www.viaporinkekri.fi)

Livelähetys 6.11. kaupunki.tv-verkkosivulla

Seuraa Viaporin Kekriä myös Facebookissa ja Instagramissa: @viaporinkekri ja @suomenlinnaofficial. Tapahtuman yhteydessä käytetään hashtageja #ViaporinKekri ja #ViaporinKekri2022.

Kuva: Kekripukin poltto Viaporin Kekrissä 2017. Kuvaaja Cecilia Palombo. Suomenlinnan hoitokunta.