Ulysseus-hanke sai Erasmus+-rahoituksen opetusteknologian käytön edistämiseen

D2S@Ulysseus-hankkeen tavoitteena on uudistaa koulutusta ja mukauttaa pedagogisia menetelmiä sekä kehittää opettajien digitaitoja.

Kuvituskuva asiantuntijoista
News article

Body

Euroopan komissio on myöntänyt 298 516 euron rahoituksen D2S@Ulysseus-hankkeelle, jonka tavoitteena on uudistaa koulutusta, mukauttaa pedagogisia käytänteitä sekä kehittää opettajien IT-osaamista hyödyntäen opetuskäyttöön suunniteltua digiteknologiaa. Ulysseus Eurooppa-yliopiston kumppanikorkeakoulut käynnistivät hankkeen vastauksena Erasmus+-ohjelman Digiajan innovatiiviset käytännöt -ehdotuspyyntöön, joka julkaistiin elokuussa ja jonka on määrä kehittää verkko- ja etäopetusta sekä sulautuvaa opetusta, tukea opettajien IT-osaamista sekä turvata digitaalisten oppimismahdollisuuksien osallistavuus.

D2S@Ulysseus-hankkeen tavoitteena on tarjota opiskelijoille laaja-alaiset digitaaliset taidot elämiseen, työskentelyyn, oppimiseen ja kehittymiseen alati digitalisoituvassa yhteiskunnassa. Maaliskuun alussa käynnistyvällä kaksivuotisella hankkeella on seuraavat tavoitteet:

  • Tukea edistyksellistä digitaalista koulutusekosysteemiä ja kehittää opettajien IT-osaamista, jotta he pystyvät tarjoamaan laadukasta, osallistavaa digitaalista opetusta, jossa kaikki oppijat voivat olla aktiivisesti mukana.
  • Opiskelijoiden digitaalisten työelämätaitojen (soft skills) kehittäminen tähdäten monialaiseen osaamiseen, josta heille on etua työmarkkinoilla.
  • Ulysseus Digital Soft Skills -passin kehittäminen, jonka avulla osallistujat voivat muuntaa oppimiskokemuksensa taidoiksi ja tuoda näitä esiin työmarkkinoilla.

Hankkeella uskotaan olevan laajoja vaikutuksia niin paikallisesti kuin kansainvälisesti. D2S@Ulysseus-hanketta tukevat Ulysseus Eurooppa-yliopiston kumppanikorkeakoulut ovat strategiansa mukaisesti vahvasti mukana oppimisen digitaalisessa murroksessa ja pyrkivät yhdessä kehittämään koulutusta vastaamaan alati muuttuvan digitaalisen ympäristömme tarpeisiin.

Ulysseus-hankkeesta

Ulysseus on yksi 42:sta Euroopan komission valitsemasta eurooppalaisesta tulevaisuuden yliopistosta. Hanketta koordinoi espanjalainen Sevillan yliopisto ja mukana ovat lisäksi italialainen Genovan yliopisto, ranskalainen Cote d’Azurin yliopisto, slovakialainen Košicen teknillinen yliopisto, itävaltalainen MCI The Entrepreneurial School ja Haaga-Helia ammattikorkeakoulu. Sen tarkoituksena on helpottaa opiskelijoiden, tutkijoiden ja valmistuneiden liikkuvuutta korkeakoulujen välillä, työharjoittelujaksojen toteuttamista yrityksissä sekä vaikuttavien hankkeiden aloittamista.

Ota yhteyttä
Kitte
Marttinen
Projektijohtaja, Ulysseus
+358 294471334
kitte.marttinen@haaga-helia.fi